911

Uutiset

Ennätysherkkä valoanturi voi mullistaa kuvantamisen

Aalto-yliopiston tutkijat käyttivät anturissa samaa nanorakennetta kuin hyötysuhde-ennätykset rikkoneissa aurinkokennoissaan.

Uuden valoanturin rakenne ja suorituskyky eri aallonpituuksilla.  

Nykyisissä puolijohteisiin perustuvissa valoantureissa iso osa fotoneista jää havaitsematta, koska valoa heijastuu paljon niiden pinnalta. Lisäksi huomattava osa signaalista menetetään komponentin sisäisten virheiden takia.

Nyt Aalto-yliopiston professori Hele Savinin johtama tutkimusryhmä on kehittänyt uuden, erityistä nanorakennetta hyödyntävän valoanturin, joka pystyy vangitsemaan jopa 96 prosenttia fotoneista laajalla aallonpituusalueella. Näkyvän valon lisäksi se havaitsee myös ultravioletti- ja infrapunasäteilyn.

”Heijastushäviöt johtuvat perinteisten valoantureiden sileästä pinnasta. Ongelmaa on yritetty ratkaista erilaisilla heijastusta estävillä pinnoitteilla, mutta ne toimivat vain tietyillä, kapeilla aallonpituusalueilla. Kehittämämme nanorakenne sen sijaan vangitsee valonsäteet aallonpituudesta tai tulokulmasta riippumatta, jolloin heijastushäviötä ei pääse tapahtumaan. Alhaisesta tulokulmasta on hyötyä erityisesti tuikemateriaalia käyttävissä röntgenantureissa”, Savin selittää.

”Toinen parannuksemme liittyy valoanturissa olevan puolijohdeliitoksen valmistamiseen. Tavallisesti niin kutsuttu valoa keräävä pn-liitos toteutetaan lisäämällä puolijohteeseen erityyppisiä seosatomeja, jotka kuitenkin samalla lisäävät anturin sähköisiä häviöitä. Me onnistuimme välttämään tämän luomalla nanorakenteen avulla puolijohteen sisään voimakkaan sähkökentän, joka kerää signaalin tehokkaasti ilman perinteistä pn-liitosta.”

Kaupallista potentiaalia

Hele Savinin ja hänen kollegoidensa valoanturissa käyttämä nanorakenne on sama, jota ryhmä hyödynsi pari vuotta sitten hyötysuhde-ennätyksen lyöneissä aurinkokennoissaan. Valoanturit ja aurinkokennot muistuttavat perusrakenteeltaan paljon toisiaan, ja idea uudenlaisesta valoanturista syntyikin aurinkokennotutkimuksen lomassa. Komponentin toteutus ja prosessointi tehtiin kokonaisuudessaan Aalto-yliopiston OtaNano-keskuksen puhdastiloissa.

Hankkeessa mukana ollut ja aiemminkin valoantureita kehittänyt vanhempi tutkija Mikko Juntunen näki uudessa anturissa myös kaupallista potentiaalia.

”Kvanttihyötysuhteessa, eli siinä, kuinka suuren osan fotoneista saamme talteen, valoanturimme on selkeästi parhaiden kaupallisten kilpailijoiden yläpuolella.” Juntunen kertoo tyytyväisenä.

Uuden valoanturin rakenteelle on haettu patenttia, ja sen kaupallistamiseen on saatu Tekesin Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa -rahoitusta. Paremmille valoantureille löytyy paljon sovellusalueita erityisesti lääketieteellisessä ja turvallisuuteen liittyvässä kuvantamisessa. Ryhmä etsii myös jatkuvasti uusia käyttökohteita keksinnölleen erityisesti haastavista ultravioletti- ja infrapuna-alueen sovelluksista.

Tutkimustulokset julkaistiin 14.11.2016 Nature Photonics –tiedejulkaisussa.

äپٴᲹ:

Professori Hele Savin
p. 050 541 0156
hele.savin@aalto.fi

Vanhempi tutkija Mikko Juntunen
P. 040 8609 663
mikko.juntunen@aalto.fi

Lue myös:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026