911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Emilia Lahti Nuorkauppakamarin Vuoden nuori menestyjä

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämän kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin kotimaista osaamista valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Kilpailu tuo näkyväksi positiivisia ja innostavia esimerkkejä johtajuudesta sekä henkilökohtaisesta menestymisestä yhteiskunnassa.

Vuoden Nuoret Menestyjät 2017 on palkittu - onneksi olkoon Emilia!

Emilia Lahti  - Tohtorikoulutettava, Sisu-tutkija

Emilia tutkii sisun käsitettä avaten sen uudella ja positiivisella tavalla osaksi vallitsevaa keskustelua ihmisten voimavaroista. Lahden työ on näkynyt kansainvälisissä huippulehdissä luoden positiivista näkyvyyttä Suomelle. Hänen tuleva kampanjansa, , tulee entisestään nostamaan sisun käsitteen rakentavaa roolia yhteiskunnan muutoksen työkaluna. Lähisuhdeväkivaltaa vastustava sekä myötätuntoisempaa tulevaisuutta ajava projekti on saavuttanut miljoonia ihmisiä. Sen tavoitteena on rohkaista kertomaan perheessä koetusta satuttamisesta.

Emilia oli ehdolla kilpailukategoriassa Humanitaarinen ja vapaaehtoistyö.

YTM, MAPP Emilia Lahti on sovelletun positiivisen psykologian asiantuntija ja yksi Euroopan ensimmäisiä soveltavan positiivisen psykologian maistereita. Emilian väitöskirjatutkimus Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselle tarkastelee sitä ilmiötä, jonka seurauksena tai kautta yksilöt ja yhteisöt kurottautuvat yli oletettujen resurssiensa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

https://nuorimenestyja.fi/
https://www.emilialahti.com/

Vuoden Nuori Menestyjä on Suomen Nuorkauppakamareiden palkitsema, omassa elämässään menestynyt 18-40 – vuotias Suomen kansalainen ja Uuden Sukupolven Esikuva.

Vuoden Nuori Menestyjä on maailmalla arvostettu palkinto, jonka Suomen Nuorkauppakamari jakaa omalla alallaan menestyneille 18 – 40-vuotiaille Suomen kansalaisille. Palkinto mahdollistaa suomalaisten tekojen ja osaamisen tunnetuksi tekemisen myös ulkomailla.

Kilpailun kansainvälinen nimi on JCI Ten Outstanding Young Persons of The World.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.