EIT Digitalin Challenge –kilpailu etsii Euroopan lupaavimpia kasvuyrityksiä
Kolmatta kertaa järjestettävässä EIT Digital Challenge -kilpailussa etsitään eurooppalaisia startup- ja kasvuyrityksiä, jotka havittelevat lisärahoitusta ja tähtäävät kansainväliseen kasvuun.
Yritykset kisaavat merkittävistä palkinnoista: jokaisen kategorian voittaja saa rahapalkintona 50 000 euroa. Lisäksi kolme parasta yritystä kustakin kategoriasta pääsee mukaan EIT Digitalin yleiseurooppalaiseen innovaatioverkostoon, joka koostuu yli 130 yrityksen, pk-yrityksen, yliopiston ja tutkimuslaitoksen ekosysteemistä.
Viime vuonna tamperelainen yritys, Ekin Labs, voitti älykkäät tilat –kategorian. Se voitti myös Las Vegasissa järjestettävän CES Innovation Award 2015 –kilpailun, ja on saanut sijoittajiksi eurooppalaisia yksityishenkilöitä sekä FiBan –sijoittajia.
- Yli 80% Euroopan startupeista pyrkii kansainvälistymään, mutta todellisuudessa ainoastaan noin puolet heistä ottaa tämän askeleen. Jos Euroopan tavoitteena on johtaa maailmanlaajuista digitaalista murrosta, innovaatioiden on voitava laajentaa toimintaansa yli rajojen. Haluamme tunnistaa ja tukea niitä, jotka ovat valmiita valloittamaan uusia markkinoita ja aloittamaan matkan kotimaisesta tuotteesta kansainväliseksi brändiksi, sanoo Dominik Krabbe, EIT Digital Challengen vetäjä.
Kilpailu on käynnissä 15.7.2016 asti. Kilpailun verkkosivut:
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Tanja Rauniaho-Mitchell, EIT Digital viestintäpäällikkö, tanja.rauniaho@eitdigital.eu, puhelin 050 480 1963
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.