Ehdota sähkötekniikan Vuoden alumnia
Opiskelijat ja alumnit AlumniWeekend -seminaarissa lokakuussa 2015.
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa valitaan ensimmäistä kertaa Vuoden alumni. Vuoden alumnin valitsee korkeakoulun dekaani ja valinta julkaistaan Alumni-Student Weekend 2016 -seminaarissa 29. lokakuuta.
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun Vuoden alumnin 2016 tunnustus myönnetään alumnille, joka on
- tehnyt sähkötekniikan alalla uraauurtavaa tai erinomaista työtä
- tehnyt näkyväksi korkeakoulun, yhteiskunnan ja alumnien vuorovaikutusta
- toiminut yhteiskunnallisena vaikuttajana
- valmistunut diplomi-insinööriksi tai tekniikan lisensiaatiksi tai tekniikan tai filosofian tohtoriksi
- valmistunut joko Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta tai TKK:n Elektroniikan ja automaation tiedekunnasta tai sähköosastolta
Vuoden alumnin toivotaan osallistuvan aktiivisesti erilaisiin Aalto-yliopiston opiskelijoille ja alumneille suunnattuihin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
Ehdotuksen voi tehdä korkeakoulun opiskelija, laitokset, erillis- ja palveluyksiköt, henkilökunta, alumni, kilta tai opiskelijoiden ainejärjestö.
Lähetä ehdotuksesi vuoden 2016 alumniksi 15.9.2016 mennessä täyttämällä .
Lisätietoa Vuoden alumnin valinnasta:
Seppo Saastamoinen
alumni- ja yrityssuhdevastaava
seppo.saastamoinen@aalto.fi
p. 050 365 3706
Jyri Hämäläinen
Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani
jyri.hamalainen@aalto.fi
p. 050 316 0975
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.