911

Uutiset

Egyptin varjo -yhteistyöprojekti on Vuoden museopedagoginen teko

Amos Rex -taidemuseon ja Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden yhteistyöprojekti käynnisti museossa pedagogisen murroksen.
Egyptin varjo -yhteistyöprojekti Amos Rex -taidemuseon kanssa_Vuoden museopedagoginen teko 2021

Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon vuonna 2021 on saanut Amos Rex taidemuseon ja Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden Egyptin varjo -yhteistyöprojekti. Palkinnon myöntävä Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry haluaa nostaa esiin esimerkillisiä ja huomionarvoisia panostuksia suomalaisten museoiden yleisötyöhön ja pedagogiseen toimintaan.

”Projekti oli rohkea, vaikuttava ja ajankohtainen. Kunnianhimoisessa projektissa onnistuttiin herättelemään keskustelua vallan instituutiosta ja kolonialismista ja uskallettiin tunnustaa, että myös museot voivat olla väärässä. Erityisen hienoa Egyptin varjo projektissa oli rohkeus kyseenalaistaa omat toimintatavat ja ryhtyä oppimaan uutta ja pois oppimaan vanhaa”, Pedaali ry perustelee valintaa.

”Egyptin varjo -projekti oli loistava esimerkki siitä, että museoiden pedagoginen työ voi ja tulee olla vaikuttavaa. Projekti inspiroi ja kannustaa myös muita museoita ryhtymään samankaltaisiin rohkeisiin projekteihin.”

Opiskelijat tiennäyttäjinä ja keskustelunavaajina

Aalto-yliopiston vanhemman yliopistonlehtorin Riikka Haapalaisen mukaan projektin palkitseminen kertoo myös museoalalla käynnistyneestä tarpeesta pohtia kulttuuriperintöön liittyviä kipeitä ja vaikeita kysymyksiä sekä kolonialistiseen historiaan liittyviä hankauksia.

”Egyptin varjo -projektissa kuvataidekasvatuksen opiskelijat ovat konkreettisesti toimineet tiennäyttäjinä ja keskustelunavaajina. Projektin monipuolinen pedagoginen ja taiteellinen ote on synnyttänyt muutosta Amos Rexin sisäisessä toiminnassa ja yleisötyössä, mutta sen vaikutus on koko alaan liittyvässä kehittämistyössä laajempikin.”

Amos Rex -taidemuseo puolestaan kertoo Instagram-tilillään, että ”Egyptin varjo -projektista tuli nyrjähdys, joka käynnisti pedagogisen murroksen Amos Rexissä. Se muistutti museon henkilökunnan vastuusta aktiivisesti oppia ja poisoppia, etsiä, tutkia ja tuoda esiin useampia näkökulmia, ja myöntää virheensä.”

Egyptin varjo -projekti kulki museon Egyptin loisto -näyttelyn rinnalla syksyn ja kevään 2020–2021 ja sen aikana taidekasvatuksen opiskelijat tutustuivat Amos Rexin näyttelyyn kriittisin ja tuorein ottein. Opiskelijat pohtivat, kuka kertoo kenen historiaa, mitä näyttelyssä ei näytetä tai sanota ja miksi kolonialismista ei puhuta.

Projektissa olivat mukana Melanie Orenius ja Elsa Hessle Amos Rexiltä sekä Aalto-yliopiston opiskelijat Kataja Ekholm, Noora El Harouny, Jonna Halli, Riikka Hohti, Miina Kanko, Saban Ramadani, Säde Rinne ja Lumi Wiikari.

Vuoden museopedagoginen teko -palkinto jaettiin nyt kuudennentoista kerran. Palkintona on Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen erillismaisteriopiskelija  Hanna Kaisa Vainion luoma veistos Liitelijä – Girddášit.

äپٴᲹ:

Riikka Haapalainen
vanhempi yliopistonlehtori, näyttelypedagogiikka
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
riikka.haapalainen@aalto.fi, 0504309951

Opintoprojekti piirsi esiin Amos Rexin suositun Egypti-näyttelyn taustoja

Egyptin loisto -näyttelyn rinnalla kulki syksyn ja kevään ajan Egyptin varjo -kurssiprojekti.

Lue lisää
Kuvataideopiskelijoiden ikkunainstallaatio oli esillä Amos Rex -museossa osana Egyptin varjo -opintoprojektia.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.