911

Uutiset

Eduskunta varmisti Helsinki GSE:n Tilannehuoneen rahoituksen vuodelle 2021

Eduskunnan päätös mahdollistaa ajantasaisen tiedon säännöllisen analyysin koronan taloudellisista vaikutuksista.
Kauppakorkeakoulun portaat ensimmäisestä kerroksesta toiseen kerrokseen. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Eduskunta varmisti maanantaina 21. joulukuuta 2020 Helsinki Graduate School of Economicsin (Helsinki GSE) Tilannehuoneen rahoituksen vuodelle 2021.

Helsinki GSE:n Tilannehuone tarjoaa kesään 2021 asti päätöksentekijöille ja kaikille kiinnostuneille joka toinen viikko tietoa koronan vaikutuksista talouteen, työllisyyteen ja yritysten toimintaan. Tämä mahdollistaa lähes reaaliaikaisen tiedon hyödyntämisen päätöksenteossa. Eduskunnan päätös on linjassa julkisten aineistojen hyödyntämistä käsitelleen työryhmän raportin kanssa, jonka tavoitteena oli saattaa julkishallinnon aineistot paremmin tutkimuskäyttöön ja parantaa tietoon perustuvan päätöksenteon tukea. (Raportti: )

”Haluamme kiittää eduskuntaa eteenpäin katsovasta päätöksestä ottaa data hyötykäyttöön yhteiskunnallisessa päätöksenteossa”, sanoo Helsinki GSE:n akateeminen johtaja Otto Toivanen.

”Suomessa kerätään valtavat määrät ajantasaisia rekisteritietoja, mutta niitä ei ole toistaiseksi hyödynnetty järjestelmällisesti päätöksenteossa. Eduskunnan nyt tekemällä päätöksellä on merkittävät vaikutukset koronan aiheuttaman tilanteen ymmärtämiseen ja sitä kautta tehtyjen sekä suunniteltujen päätösten vaikutusten ymmärtämiseen.”  

Tilannehuone on Helsinki GSE:n yhteistyössä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) kanssa keväällä 2020 perustama koronatalouden tutkimusryhmä, jossa toimii yli 20 tutkijaa taloustieteen eri alueilta ja jonka toiminnan kannalta tiivis yhteistyö Tilastokeskuksen kanssa on tärkeässä roolissa. Tilannehuone yhdistää viranomaisten, kuten Kelan, ministeriöiden ja esimerkiksi verottajan, tuottamia rekisteriaineistoja laajasti ja ajantasaisesti ennennäkemättömällä tavalla. Tilannehuoneen tuottamat raportit auttavat päätöksentekijöitä niin valtiolla, kunnissa kuin yrityksissä ymmärtämään, miten korona ja sen vastatoimet vaikuttavat yhteiskunnassa.

Tilannehuoneen rapotit ovat kaikille avoimia ja ne julkaistaan Helsinki GSE:n verkkosivuilla tavallisesti kahden viikon välein. Tilannehuoneen tuoreimpaan raporttiin voi tutustua osoitteessa:  

äپٴᲹ:
Professori Otto Toivanen, akateeminen johtaja, Helsinki GSE
+358 50 3537651
otto.toivanen@aalto.fi

Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE) on Aalto-yliopiston, Hanken Svenska Handelshögskolanin ja Helsingin yliopiston yhteinen taloustieteen huippuyksikkö, jonka tehtävä on kouluttaa, tuottaa korkeatasoista tutkimusta ja hyödyttää yhteiskuntaa – niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.