911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Dekaanilta: Tieteen puolesta

Tiedeyhteisön ja suuren yleisön välille on muodostumassa huolestuttava mielipidekuilu.

Vaikka tutkijat ja tutkimuslaitokset nauttivatkin Suomessa yhä vahvaa luottamusta ja kunnioitusta moniin muihin maihin verrattuna, yleisön näkemykset tutkijoiden asiantuntemuksesta ja luotettavuudesta eivät kuitenkaan ole yksinomaan myönteisiä. Tiedeyhteisön ja suuren yleisön välisten näkemyserojen syveneminen tulee ajan myötä vaikeuttamaan paitsi tieteen kehittymistä, myös tiedepolitiikkaa.  Mielipidekuilu näkyy jo nyt esimerkiksi keskusteluissa geenimuunnellusta ruoasta, ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, rokotusten turvallisuudesta ja ydinvoimasta. Nyky-yhteiskunta joutuu vastaamaan yhä monimutkaisempiin haasteisiin pyrkiessään turvaamaan maapallon ja sen asukkaiden hyvinvoinnin. Siksi tieteeseen perustuvaa politiikkaa ja sitä kautta myös luottamusta tieteeseen tarvitaan enemmän kuin koskaan. 

Kuinka mielipidekuilu voidaan kuroa umpeen?  Suurelle yleisölle muistetaan usein kertoa tapahtumista, jotka murentavat luottamusta tieteeseen entisestään, kuten eturistiriidoista, plagioinnista ja epäeettisistä tutkimuskäytännöistä. Samaan aikaan tiedeyhteisön sisältä kuuluu valituksia kilpailun armottomuudesta ja resurssien riittämättömyydestä; kritiikki on usein oikeutettua mutta se ei ole omiaan kasvattamaan yleisön luottamusta tieteeseen.

Ainoa keino puuttua tilanteeseen on astua esiin ja puhua tieteen merkityksellisyyden puolesta. Avoimessa yhteiskunnassa tutkijoilla on velvollisuus olla kanssakäymisessä suuren yleisön kanssa sekä ratkoa vaikeita ja kiistanalaisiakin kysymyksiä. Meidän on puhuttava toimittajille, joiden olisi puolestaan kerrottava eteenpäin myös työmme luonteesta ja vaikutuksista.  Meidän on tavattava suuren yleisön edustajia, keskusteltava heidän kanssaan myös epämukavista aiheista, selitettävä, miten tiede toimii, ja kerrottava, mitkä ovat työmme lopulliset päämäärät. 

Sosiaalinen media ja blogosfääri eli verkkokirjoittajien muodostama yhteisö eivät tarjoa kohtauspaikkoja tutkijoiden ja suuren yleisön väliselle kaksisuuntaiselle viestinnälle. Ne voisivat kuitenkin soveltua välineeksi esimerkiksi tutkimusartikkeleiden selittämiseen ja kommentointiin. Erityisen hyvä kohderyhmä tällaisille selityksin avatuille artikkeleille olisivat lukiolaiset ja alemman korkea-asteen opiskelijat, joille mahdollisuus tutustua helppotajuisesti kirjoitettuihin tutkimustuloksiin olisi kullanarvoinen.  Tällainen käytäntö tekisi tieteellistä menettelytapaa ymmärrettäväksi, laajentaisi lukijoiden sanavarastoa ja kannustaisi kriittiseen ajatteluun.

Risto Nieminen
Dekaani, Perustieteiden korkeakoulu

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
Kyltti lukee 'Made in 911±¬ÁÏÍø' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.