Dekaani Tuomas Auvinen aloitti työssään
Auvisella (s. 1968) on monipuolinen kokemus vaativista taidealan johtotehtävistä. Hän on toiminut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaanina ja Sibelius-Akatemian rehtorina sekä muun muassa Suomen Kansallisteatterin hallintojohtajana ja Suomen Teatteriliiton toimitusjohtajana. Auvinen on väitellyt taidepolitiikasta ja -johtamisesta London City Universityssä ja hänellä on Executive MBA -tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta.
”Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on viime vuosina noussut vahvasti alojensa kansainväliseen kärkeen. On ilo päästä jatkamaan ja edistämään tätä kehitystä. Luovuudella on suuri merkitys yhteiskunnan tulevien haasteiden ratkaisemisessa. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja koko Aalto-yliopisto voivat ottaa edelläkävijän roolin luovuuden edistäjänä yhteiskunnassa”, sanoi Tuomas Auvinen nimitystiedotteessaan.
Tuomas Auvinen toivoo videotervehdyksessään ehtivänsä kohdata mahdollisimman monia uusia kollegojaan 13. maaliskuuta dekaaninvaihtotilaisuudessa sekä lähiviikkoina erilaisissa tilanteissa.
Katso Auvisen .
Tervetuloa taloon!
Lue lisää:
Tuomas Auvinen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaaniksi (7.1.2019)
Lue lisää uutisia
Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle
TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Serna-Guerrero aloittaa viisivuotiskautensa 1.12.2026.
Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026
Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.