911

Uutiset

Daria voi opiskella ystäviensä kanssa pandemiasta huolimatta: "Emme joudu taistelemaan yksin tehtävien kanssa"

Bioinformaatioteknologian opiskelija Daria Liutina on nauttinut etäopiskelun joustavuudesta, mutta joutunut kamppailemaan uusien rutiinien kanssa.
Daria Liutina, Bioinformation technology student in 911
Daria Liutina. Kuva: Mariia Kudriavtseva.

Daria Liutina opiskelee ensimmäistä vuotta bioinformaatioteknologiaa Sähkötekniikan korkeakoulussa. Hän aloitti opintonsa Aalto-yliopistossa syksyllä 2020. Koronaviruspandemian takia hän on opiskellut etänä eikä ole voinut kokea opiskelijaelämä kampuksella. Etäopiskelusta huolimatta hän on saanut uusia ystäviä, joiden kanssa hän voi opiskella yhdessä etänä.

Millaista etäopetus on ollut?

Etäopiskelu on ollut hiukan haastavaa: aluksi tuntui todella oudolta osallistua Zoom-luentoihin ja tehdä etänä tehtäviä, koska en ollut odottanut sellaista yliopisto-opiskelulta. Lopulta totuin siihen ja nyt on paljon helpompaa. Tajusin, kuinka paljon joustavuutta etäopiskelu antaa, koska minun ei tarvitse opiskella tiettynä ajankohtana. Voin opiskella milloin haluan. Olen jopa nauttinut etäopiskelusta vähän, eikä se olekaan niin kauheaa kuin mitä aluksi pelkäsin.

Mitä olet oppinut tänä syksynä?

Olen oppinut, kuinka tärkeitä rutiinit ovat pandemian aikana. Kun tilanne muuttuu jatkuvasti, on mukavaa että elämässä on jotain pysyviä asioita. Esimerkiksi sängystä nouseminen samaan aikaan joka aamu olisi tärkeää, mutta se tuottaa minulle edelleen hankaluuksia... Olen myös oppinut, että itsestään huolehtiminen on ratkaisevan tärkeää. Pitää nukkua tarpeeksi, syödä terveellisesti ja liikkua, jotta pitää yllä fyysistä ja henkistä terveyttä. Minulla on näidenkin asioiden kanssa paljon opittavaa, mutta olen jo kehittynyt paljon. 

Oletko omaksunut uusia oppimismenetelmiä?

Tykkäsin aiemmin opiskella yksin, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Käsiteltävänä on niin paljon uutta tietoa. Olen iloinen, että olen löytänyt samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa opiskelemme yhdessä. Aluksi se oli vähän hankalaa, koska olimme yhteydessä etänä. Nyt työskentelemme jo sujuvasti yhdessä. Minusta on hienoa, että meitä kannustetaan opiskelemaan ryhmässä. Henkilökohtaisesti opin paljon enemmän, kun opiskelen yhdessä toisten ihmisten kanssa. On myös mukavaa, että olemme eräänlainen henkinen tuki toisillemme. Kenenkään meistä ei tarvitse taistella yksin kotitehtävien kanssa: pidämme yhtä ja se on todella mahtavaa! 

Millaisia ​​haasteita olet kohdannut?

Syksy oli melko haastava. Sosiaalinen eristäytyminen sai minut kaipaamaan ystäviäni ja perhettäni.  Kamppailin myös uusien rutiinien kanssa, esimerkiksi aamuluennoille herääminen oli hankalaa. Kamppailen edelleen tämän asian kanssa... Mutta olen jo parantanut paljon! Odotan nyt kevättä, koska uskon, että tilanne pandemian kanssa on silloin jo paljon parempi.

Mikä on viikkosi kohokohta?

Viikkoni kohokohta on osallistuminen johonkin sosiaaliseen tapahtumaan, kuten kiltamme järjestämään etätapahtumaan tai opiskeluhetkeen kavereideni kanssa. Tuntuu kivalta, että vaikka tapahtumat järjestetään virtuaalisesti, en tunne olevani yksin. Olemme tässä tilanteessa yhdessä ja ympärilläni on muita ihmisiä. On hienoa, että opiskelijajärjestöt ideoivat uusia tapahtumia, joita voidaan järjestää pandemian aikana ja pitää kaikki turvassa.

Picture of Aaron Geldert.

Aaronin opiskelupäivä alkaa kahdelta aamulla – “Opiskelu on parhaita asioita, joita pandemian aikana voi tehdä”

Yhdysvalloissa etänä opiskeleva Aaron Geldert on joutunut sopeutumaan täysin uusiin päivärutiineihin. Haasteista huolimatta hän kokee opiskelun olevan antoisaa ja vuorovaikutteista.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.