911

Uutiset

Daniel Langerreiter sai Magnus Ehrnroothin palkinnon parhaasta kemian väitöskirjasta

Suomen Tiedeseura palkitsi vuosijuhlassaan eteviä tutkijoita ja lukio-opettajia. TkT Daniel Langerreiter Aalto-yliopistosta sai Magnus Ehrnroothin palkinnon (5 000 €) parhaasta edellisenä vuonna suomalaisessa yliopistossa hyväksytystä kemian väitöskirjasta.
FinnCERES Materials Clusterin logo sekä Suomen Akatemian, Aalto-yliopiston ja VTT:n logot harmaalla taustalla.

Suomen Tiedeseuran suuri palkinto – professori E.J. Nyströmin palkinto (50 000 €), myönnettiin professori Leif B. Anderssonille Uppsalan yliopistoon hänen merkittävästä panoksestaan kotieläinten ja luonnoneläinpopulaatioiden genomien tutkimukseen.

Daniel Langereiter puolusti väitöskirjaansa ”Synthesis of cellulose based self-sterilizing materials via solid-state reactions” Aalto-yliopistossa lokakuussa 2024. Työn ohjaaja oli professori Mauri 
Kostiainen. 
Työssä valmistettiin uusia valoherkkiä selluloosajohdoksia ja kehitettiin uusia synteesimenetelmiä sekä selluloosakiteiden derivatisoimiseksi, että fotoaktiivisten yhdisteiden valmistamiseksi. 

Väitöskirja perustuu kolmeen korkeatasoiseen julkaisuun. 

Ensimmäisessä työssä tutkittiin fotoaktiivisten yhdisteiden antimikrobiaalista aktiivisuutta selluloosananokuitumatriisissa. Aktiiviset yhdisteet joko sekoitettiin matriisiin tai sidottiin siihen 
kovalenttisesti. 

Toisessa työssä selluloosananokiteitä derivatisoitiin kemomekaanisilla menetelmillä, jolloin liuottimia ei tarvittu tai niiden määrä oli minimaalinen. Kemialliset reaktiot kiteiden pinnoissa tapahtuivat huomattavan nopeasti. 

Kolmannessa työssä tarkasteltiin uudelleen ftalosyaniinijohdosta, jota oli käytetty ensimmäisessä työssä. Yhdisteen aiempi synteesi oli monimutkainen ja sen saanto oli huono, joten Langereiterin työssä kehitettiin tehokas kiinteän tilan synteesi. Kiinteän faasin synteesissä liuottimen määrää voitiin vähentää 
satakertaisesti. 

Langerreiterin työssä on käytetty laajasti eri synteesi- ja rakenneanalyysimenetelmiä, ja sen tuloksena on useita uusia synteesi- ja materiaali-innovaatioita. Väitöskirjan ennakkotarkastajat sekä vastaväittäjä arvioivat väitöskirjan poikkeuksellisen korkeatasoiseksi. 

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu on myöntänyt työlle ”Award for Excellence” kunniakirjan.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.