911

Uutiset

Biomateriaaleja varten tarvitaan kustannustehokkaita ja aikaa säästäviä riskinarviointityökaluja

Uudessa Horisontti 2020 -hankkeessa 17 hankekumppania etsii yhteistyössä ratkaisua biomateriaalien riskien arviointiin.

Terveydenhoidossa biomateriaalien sivuvaikutukset saattavat heikentää tai vaarantaa hoitoa. Tällä hetkellä käytettävissä olevat biomateriaalien arviointimenetelmät eivät kuitenkaan riitä biomateriaalien yleisimpien käyttötarkoitusten asianmukaiseen riskinarviointiin. Tammikuussa 2018 käynnistyi EU:n rahoittama hanke PANBioRA (Personalised And/or Generalised Integrated Biomaterial Risk Assessment), jonka tavoitteena on tuottaa työkaluja, käytäntöjä ja välineitä, joilla voidaan varmistaa uusien biomateriaalien bioyhteensopivuus ja mahdollisten sivuvaikutusten arviointi. Näillä menetelmillä voidaan lisäksi tehdä biomateriaalien ja implanttien henkilökohtaisempi riskianalyysi – vaikka itse biomateriaali olisi melko turvallinen, voi jollekin potilaalle syntyä vastareaktio.

PANBioRA-yhteenliittymässä on 17 kumppania 11:stä Euroopan maasta. Pk-yrityksistä, yliopistoista, tieteellisistä tutkimus-, teknologia- ja kehityskumppaneista, sairaaloista ja teknologiansiirto-organisaatioista koostuvan yhteenliittymän monialaisuus korostaa PANBioRA-hankkeen innovatiivisen mallin monimuotoisuutta. Aalto-yliopisto on yhteenliittymän keskeisiä jäseniä. Sen päätehtävänä tässä hankkeessa on erilaisten biomateriaalien, kuten hammas- ja kurkunpääimplanttien ja uusien pinnoitteiden kokeellinen arviointi sekä mahdollisten komplikaatioiden ja käytettävyysriskien arviointi, jota edellytetään EU:n uudessa lääkinnällisistä laitteista annetussa asetuksessa (2017/745). Professori Michael Gasik (kemian tekniikan ja metallurgian laitos) toimii Aallon hankepäällikkönä, ja muita keskeisiä tutkijoita ovat tohtori Annukka Santasalo-Aarnio ja M.Sc. Alexandra Zühlke.

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta Horisontti 2020 (sopimuksen numero on 760921) haun aiheella ”Development of a reliable methodology for better risk management of engineered biomaterials in Advanced Therapy Medicinal Products and/or Medical Devices”.

PANBioRA yhteenliitymässä on 17 kumppania 11:stä Euroopan maasta:

Steinbeis 2i GmbH (Coordinator), Saksa
Dolmen Design and Innovation Limited, Irlanti
Biodevice Systems s.r.o., Tsekki
Protobios OU, Viro
Elvesys SAS, Ranska
Steinbeis Advanced Risk Technologies Institute doo Kragujevac, Serbia
Steinbeis R-Tech, Saksa
Commissariat A L’Energie Atomique Et Aux Energies Alternatives, Ranska
Pro-active, Belgia
Aalto-Korkeakoulusäätiö, Suomi
Turgut Ozal Education SHA, Albania
The University of Nottingham, Britannia
Agencia Estatal Consejo Superior de Investigaciones Científicas, Espanja
Dublin City University, Irlanti
Institut National de la Santé et de la Recherche Medicale, Ranska
Centre Hospitalier Universitaire de Liège, Belgium
Protip Medical (Scientific Coordinator), France

äپٴᲹ:

Professori Michael Gasik
michael.gasik@aalto.fi
050 560 9511

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.