911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Big datan avulla tutkittiin terveydenhuollon valmiuksia Senegalissa

Tutkijat osallistuivat kilpailuun ja analysoivat ensiapuasemien sijainteja.

Aalto-yliopisto osallistui ensimmäistä kertaa teleyhtiö Orangen järjestämään Data for Development Challenge (D4D) -kilpailuun. Nyt toista kertaa järjestetyn kilpailun tavoitteena on tutkia suuria tietomääriä, jotka syntyvät arjen matkaviestinverkon käyttämisestä. Näitä matkapuhelinverkon teknisiä tietoja käyttäjistä ja verkosta on mahdollista hyödyntää yhteiskunnan toimintojen suunnittelussa eri aloilla.

Kilpailun parhaat palkittiin 7.–10.4. NetMob konferenssissa Bostonissa. Aalto-yliopisto ja sen yhteistyökumppanit palkittiin Practical Application -kunniamaininnalla.

Apua riittävän lähellä

Vuoden 2015 kilpailuun kutsuttiin 150 tutkijaryhmää, joista 60 valittiin finaaliin ja 10 palkittiin. Tutkijaryhmät analysoivat Senegalista kerättyä mobiiliverkkoyhteyksien tietokantaa ja sen avulla kehittivät uusia sovelluksia, jotka voisivat edistää maan kehitystä ja parantaa väestön elinoloja esimerkiksi maataloudessa, terveydenhuollossa ja liikenteen suunnittelussa. Data tutkimustyötä varten saatiin syyskuussa 2014 ja tutkimus lähetettiin kilpailuun saman vuoden joulukuussa.

– Nopeasti kasattu kansainvälinen tutkijaryhmämme koostui ranskalaisista, tunisialaisista ja amerikkalaisista. Käytössämme olleen todellisen datan avulla tutkimme, miten hyvin sijoittuneita terveyskeskukset ovat suhteessa siihen, missä ihmiset Senegalissa asuvat. Tunnistimme ne korkean riskin alueet, mistä ajalliset kuljetusetäisyydet hoitoon erityisesti erilaisten sairauskohtausten sattuessa, ovat liian pitkiä. Tieto luovutettiin Senegalin terveydenhuoltoa suunnittelevien tahojen käyttöön, tutkimusryhmän koordinaattori, tutkijatohtori Edward Mutafungwa Aalto-yliopistosta kertoo.

Tutkijat keskittyivät tutkimuksessaan valittuihin sairauskohtauksiin, esimerkiksi sydäninfarktin sattuessa hoitoon pääsy on ajallisesti erittäin tärkeää. Datan avulla tutkijat näkivät, mistä matkaetäisyydet hoitopaikkoihin ovat ensihoidon kannalta kriittisen pitkiä.

Onnistunut projekti toi yhteen eri alojen asiantuntijat. Tutkimus tehtiin nopeassa ajassa hyvässä yhteistyössä virtuaalisesti.

– Teemme Aalto-yliopistossa sekä mobiiliteknologioiden perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta, missä tavoitteena on löytää ratkaisuja maailmanlaajuisiin haasteisiin liittyen yleiseen turvallisuuteen, terveyteen, energiaan tai ympäristöön. Kokemukset virtuaaliyhteistyöstä olivat oikein hyvät, professori ja varadekaani Jyri Hämäläinen toteaa.

Tutkimus toteutettiin Sähkötekniikan korkeakoulun Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksella.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:
Tutkijatohtori Edward Mutafungwa, edward.mutafungwa@aalto.fi, puh. 050 4355 673
Professori Jyri Hämäläinen, jyri.hamalainen@aalto.fi, puh. 050 3160 975

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.