911������

Aalto-yliopistossa koulutetaan kuvataideopettajia – aiemmin kuvaamataidonopettajia – jotka sijoittuvat peruskouluihin ja lukioihin sekä taidealan oppilaitoksiin. Riittääkö heille töitä?

Opiskelijoita otetaan vuosittain sisään kolmisenkymmentä, ja tavoitteena on, että saman verran valmistuisi vuosittain. Muutokset kuvataide-oppiaineen asemassa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa vaikuttavat suoraan opetusalalla tarjolla olevien työtehtävien määrään.

Meiltä valmistuvat työskentelevät kuitenkin monipuolisesti taidekasvatustehtävissä, asiantuntijoina tai tutkijoina. Osa valmistuvista työllistää itse itsensä taiteen ja taidekasvatuksen sekatyöläisinä. 

Näyttääkin siltä, että maailmassa on taidekasvatuksen mentävä aukko: valmistuneilla on yhä enemmän kysyntää yhteiskunnan eri sektoreilla. Hyvä esimerkki on taidekasvattajien rantautuminen kirjastoihin ja varhaiskasvatuksen pariin. 

Miksi kuvataidetta pitää opettaa kouluissa – eikö se ole pikemminkin harrastus? Entä jos ei vain osaa yhtään piirtää?

Kuvataide koulun oppiaineena on paljon muutakin kuin piirtämistä. Se on taiteellista ajattelua, visuaalisen kulttuurin ilmiöihin perehtymistä ja niiden kriittistä tutkimista, oman ajattelun haastamista taiteen ilmiöiden äärellä, erilaisten kommunikaation, vuorovaikutuksen ja vaikuttamisen keinojen oppimista. Eli asioita, jotka koskettavat ketä tahansa.

Ja jos et mielestäsi osaa yhtään piirtää, voi olla, ettet ole tullut huomanneeksi, miten moni-ilmeinen ilmaisuväline se on. Taitava opettaja osaa ohjata niin, että hoksaatkin osaavasi sellaista, mitä et tiennyt osaavasi.

Opetusministeriö julkaisi vuonna 2017 raportin Luovat alat Suomen talouden ja työllisyyden vahvistajina. Sen mukaan kulttuurialat tuottavat bruttokansantuotteesta 3,6 prosenttia eli enemmän kuin esimerkiksi metsätalous. Silti tuntuu, että niitä ei oteta vakavasti. Mitä tilanteelle voisi tehdä?

Opettajien kouluttajana sanoisin, että pitää sinnikkäästi, äänekkäästi ja hyvin argumentoiden huolehtia koulujen taideaineista. Kun kasvavat ihmiset saavat syvällisen pohjan taiteisiin jo koulussa, syntyy henkilökohtainen taidesuhde ja parhaassa tapauksessa oivallus taiteen ja kulttuurin laajemmistakin merkityksistä.

Moraalifilosofi Martha Nussbaum peräänkuuluttaa taiteiden ja humanististen alojen opetusta osaksi kaikkien yliopistojen opetusohjelmia. Hänen mukaansa taiteet kasvattavat kykyä asettua toisen asemaan – niillä on suora yhteys eettisen ajattelun kehittymiseen ja ekososiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Meillä Aallossa kaikille opiskelijoille suunnattua taideopetusta tarjoava yksikkö UWAS (University-Wide Art Studies) on loistoesimerkki siitä, että tämä voidaan toteuttaa käytännössä.

Mikä sinut sai alalle?

Kuvallisuus on ollut minulle tärkeää lapsesta asti. Elin kannustavassa kodissa ja sain kiinnostukseeni tukea. Aluksi opiskelin suomen kieltä, kirjallisuutta, teatteritiedettä ja taidehistoriaa, mutta melkein sattuman kautta päädyin ”kuvikselle” silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun.

En ole ollut opettajana koulussa, vaan muissa kuvataiteeseen liittyvissä opetustehtävissä jo opiskeluajoista, 1980-luvun puolivälistä asti. Aloitin lasten ja nuorten parissa, sen jälkeen toimin pitkään vapaan sivistystyön parissa, ja omien tohtoriopintojeni myötä siirryin opettajaksi entiseen korkeakouluuni.

Opetuksen kehittäminen on intohimoni. Työ helsinkiläisen kansanopiston kuvallisen viestinnän linjan vastaavana opettajana lähes 15 vuoden ajan oli eräänlainen pedagoginen laboratorioni. Tuona aikana aloitin tohtoriopinnot ja omaksuin tutkivan opettajan asenteen. Tämän kokemuksen myötä oli helppoa siirtyä töihin yliopistoon.

Nykyisessä työssäni upeat opiskelijamme pitävät huolen, että ajatteluni pysyy liikkeessä.

Kuka on lempitaiteilijasi?

En osaa nostaa esiin yksittäistä nimeä, mutta on taiteilijoita, jotka ovat vaikuttaneet jopa radikaalisti omaan ajatteluuni. Tällainen on esimerkiksi säveltäjä John Cage. Hän räjäytti nuoressa minussa kaikki taiteiden väliset rajat konsertissa, jossa hänen instrumentteinaan olivat kivet, kävyt ja muut luonnosta kerätyt objektit.

Toisaalta on nykytaiteilijoita ja teoksia, jotka kuin varkain avaavat uuden näkökulman maailmaan. Tällainen oli Outi Pieskin näyttely Čuolmmadit EMMAssa, Espoon modernin taiteen museossa. Näyttely käsitteli aistillisesti vaikuttavalla tavalla saamelaisten kulttuuriperinnettä ja sen perustana olevaa luontosuhdetta. Samalla se esitti voimakkaan poliittisen kannanoton vähemmistökulttuurin oikeuksista. Taiteilija onnistui koskettamaan – ei julistamalla, vaan kysymyksiä herättämällä.”

Teksti: Krista Kinnunen, Paula Haikarainen. 

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) huhtikuussa 2019. Arjen valintoja -palstalla asiantuntija kertoo tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista.