911

Uutiset

ARENA-messut valtasi Kauppakorkeakoulun

Vuoden suurin kauppatieteilijöiden rekrytointitapahtuma toi opiskelijat ja työnantajat jälleen yhteen.
ARENA-messut tarjosi kauppatieteilijöille vinkkejä työelämään. Kuvat: Anni Hanén

ARENA-messut kokosi Kauppakorkeakoululle noin 2 500 kauppatieteiden opiskelijaa ja noin 50 työnantajaa 8. marraskuuta. Uraideoiden ja kontaktien lisäksi päivä tarjosi opiskelijoille rekrytointiammattilaisten kuumimmat vinkit työnhakuun.

”Onnistuimme tänäkin vuonna synnyttämään merkityksellisiä kohtaamisia kauppatieteiden opiskelijoiden ja työnantajien välillä. Opiskelijapalaute sekä yritysten kertomat terveiset osoittavat, että tapahtumalle on selvästi kysyntää”, kertoo tapahtumakoordinaattori Milja Koski Kauppakorkeakoulusta.

Useita hakuja avoimena yhteistyöyrityksissä

Kauppakorkeakoulun partneriyrityksistä suurin osa osallistui messuille, sillä monilla on joko parhaillaan tai lähitulevaisuudessa erilaisia positioita auki kauppatieteilijöille.

Talent Acquisition and Employer Branding Specialist Ilkka Kallonen Finnairilta paljasti, että yhtiö tulee lanseeraaman sen historian ensimmäisen Trainee-ohjelman marraskuun loppupuolella. Voimakkaasti kasvava Finnair rekrytoi aktiivisesti uutta henkilökuntaa myös eri liiketoiminta-alueilleen.  

Business Advisor Sini Kangasniemi KPMGn ständillä puolestaan kertoi, että haku KPMGn kansainväliseen ja erittäin kovatasoiseen KPMG International Case Competition -kilpailuun jatkuu aina 30. marraskuuta saakka. Voittajajoukkueelle on tiedossa matka loppukilpailuun Malesiaan. Osallistuminen on myös yksi väylä työllistyä KPMGlle.

S-ryhmän ständillä HRD-johtaja Pekka Ruuth kertoi, että salaisuus siihen, miksi niin moni S-ryhmäläinen viihtyy talossa pitkään, on yhtiön tarjoamat laajat mahdollisuudet työnkiertoon. Loppuvaiheen opiskelijoille kohdennettu S-Trainee -haku aukeaa maaliskuussa.

Monialaisia osaajia Aallosta

Alun perin Aalto-lähtöisellä Nordic Healthcare Groupilla on myös parhaillaan rekrytointeja käynnissä. Esimerkiksi data-analyytikoille ja johtamisen strategisille osaajille on tällä hetkellä tarvetta, kertoi HR-Manager Tuomas Nuotio.

Opiskelijoiden perustama Startuplifers-ohjelma välittää 6-12 kuukauden harjoittelupaikkoja erilaisissa tekniikan start-upeissa San Fransiscossa, Tokiosta ja Shanghaista. Etenkin koodaajia, UX-suunnittelijoita ja markkinoinnin osaajia tarvitaan, kertoi Veera Vimpari Startuplifersista.  

ARENA-messuilla mukana olleet rekrytointiammattilaiset kannustivat kauppatieteilijöitä tuomaan rohkeasti esille opintojen varrella karttuvaa monialaista osaamista ja kokemusta käytännön case-työskentelystä.  

”Kyky kertoa omasta osaamisesta on työllistymisen kannalta ratkaisevaa kaikissa yhteydenotoissa työnantajiin. Juuri nyt kannattaa panostaa kiinnostavien työnantajien lähestymiseen erityisesti LinkedInissä, ja miksei vaikka tehdä esittelyvideota omasta osaamisestaan. Henkilökohtaiset kontaktit ovat samalla yhä todella tärkeitä”, sanoo erityisasiantuntija Tanja Makkonen Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluista.

”Kuulin työnantajilta paljon terveisiä, että opiskelijat olivat todella hyvin valmistautuneita ständikohtaamisiin”, Makkonen sanoo.

äپٴDz

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.