911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Kuva: Aalto-yliopisto / Adolfo Vera

Mitä teet työssäsi? 

Radioastronomian professorina tutkin aktiivisia galakseja, teen havaintoja Metsähovin radioteleskoopilla sekä opetan ja ohjaan opiskelijoita kaikilla koulutustasoilla.

Kertoisitko esimerkin, miten sinä toteutat yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta?

Näinä päivinä välillemme yritetään luoda eripuraa ja eriarvoisuutta. Minulle on tärkeää, että ymmärtäisimme ihan kaikki maapallolla asuvat olevamme samaa sukua ja juurta. Mikään koko valtavassa maailmankaikkeudessa ei ole meille lähempänä kuin toiset ihmiset, eläimet, aivan kaikki elävä täällä. Tähtitaivas on inspiroinut sekä tiedettä, taidetta että filosofioita ympäri maailmaa. Kansat ja kulttuurit ovat siten kehittyneet yhtenäisistä lähtökohdista, samoin ajatuksin ja pohdinnoin. Huolimatta siitä mistä tarkalleen ottaen tulemme, olemme näennäisessä erilaisuudessammekin samanlaisia.

Joka päivä kohtaan toisen ihmisen vertaisenani, ilman ennakko-odotuksia tai luokitteluja, yhteistä ymmärrystä etsien. Usein jopa pelkkä ystävällinen, hyväksyvä tervehdys tai hymy riittää keskinäisen arvostuksen ja luottamuksen luomiseen.

Valkoinen teksti '100 sanaa' sateenkaaren värisellä taustalla.

100 sanaa yhteisöllisyyden teoista

Juttusarjassa aaltolaiset jakavat konkreettisia esimerkkejä, miten he edistävät yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta omassa työssään – ja inspiroivat sinua osallistumaan!

Ihmiset
Aalto ARTS pajakuva, photo: Mikko Raskinen

Yhdenvertaisuus, diversiteetti ja inklusiivisuus Sähkötekniikan korkeakoulussa

Rakennamme inklusiivista yhteisöä, jossa yhteisömme jäsenet tuntevat yhteenkuuluvuutta ja voivat täysipainoisesti elää työn tai opintojen arkea tasavertaisina.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
911±¬ÁÏÍø logo at Alvarin aukio / Photo by 911±¬ÁÏÍø, Anni Kääriä
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Vaara ohi: Terveydelle vaarallista savua Espoossa 3.6.2026

Viranomaisen vaaratiedote Espooseen 3.6.2026.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Tehty: Lyhyitä huoltokatkoja Linux-järjestelmäpalvelimilla 4.6. ja 5.6.2026

Huoltokatkot sisältävät lyhyitä uudelleenkäynnistyksiä.