Alumnit keskustelivat johtajuudesta Lontoon toisessa dekaanin alumnitapaamisessa
Noin 30 Aallon alumnia, joista suurin osa edusti kauppatieteitä, mutta muutamat myös tekniikan alaa, kerääntyivät Citin toimistoon Lontoossa 16.11. Tilaisuus oli jo toinen laatuaan Lontoossa, edellinen pidettiin siellä vuonna 2015. Iltaa isännöi ystävällisesti Citin puolelta Kauppakorkeakoulun alumni Ari Mäkelä (Managing Director, Nordic Investment Banking).
Kauppakorkeakoulun dekaani, professori Ingmar Björkman (kuvassa alla) kertoi Aalto-yliopiston ja Kauppakorkeakoulun kuulumiset. Kuten aiemmissa ulkomaan alumnitilaisuuksissa, alumnit olivat iloisia kuullessaan, että he voivat edelleen, Aalto-yliopiston viime vuosien myönteisen kehityksen ansiosta, olla ylpeitä alma materistaan.
911 Executive Educationin toimitusjohtaja, Professor of Practice Pekka Mattila esitteli mielenkiintoisia löydöksiä menestyksekkäiden yhtiöiden johtajuudesta, mainiten muun muassa voittavien organisaatiokulttuureiden tärkeimmät ominaisuudet sekä organisaatioiden ”terveyden” vaikutuksen niiden tulokseen. Väite, että johtajien täytyy voida osoittaa sekä empaattisuutta että kovuutta luodakseen korkean suoritustason kulttuureita, herätti vilkasta keskustelua alumnien keskuudessa.
Keskustelu jatkui pitkään illan virallisen ohjelman päätyttyä, ja alumnit olivat hyvin aktiivisia uusien yhteyksien luomisessa.
Lontoon alumnitapahtuma oli jatkoa dekaanin samantapaisille tapaamisille , , Lontoossa vuonna 2015, Stanfordin yliopiston kampuksella ja Moskovassa.
Tapahtumien tarkoituksena on kasvattaa Aalto-yliopiston alumniyhteisöä myös Suomen ulkopuolella ja kannustaa alumneja pysymään eri tavoin yhteydessä alma materiinsa.
Aalto-yliopiston alumniverkostossa on jo yli 40 000 alumnia yli 80 maassa. Verkostoon voi liittyä ilmaiseksi osoitteessa .
äپٴᲹ:
Jonna Söderholm, päällikkö, External Relations, Kauppakorkeakoulu
jonna.soderholm@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin
Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.