911

Uutiset

Alumniemme Hellon-yritykselle kansainvälinen iF DESIGN AWARD 2017 -palkinto

Palvelumuotoilutoimisto Hellonin Saarioiselle kehittämä terveellisen pikaruokailun Soup ‘n’ soul -konsepti sai iF Product Design Award 2017 -palkinnon palvelumuotoilun vähittäiskaupan sarjassa.

”Olemme innoissamme. Meistä on hienoa, että Saarioinen, yksi Suomen johtavista elintarvikeyhtiöistä, luottaa muotoiluajatteluun. iF Design Award -palkinto kertoo, että Soup ‘n’ Soul -konsepti on myös kansainvälisesti kiinnostava, ja että suunnitteluosaamisemme on kansainvälistä huippua”, toteaa Hellonin asiakaskokemus- ja muotoilujohtaja, partneri Mikko Koivisto.

Soup ‘n’ Soul on tuotteistettu ja kaupallistettu terveellinen pikaruokakokemus, jossa yhdistyy asiakkaiden toiveiden mukainen, täyteläinen tuorekeitto ja mieleenpainuva palvelu. Keittoaterian tai -välipalan voi syödä tai juoda ravintolassa tai liikkeessä. Soup ‘n’ Soul antaa voimaa, lämpöä ja estetiikkaa kiireiseen elämään.

”Tuote- ja palvelukonsepti on kiinnostava ja osuu trendeihin. Esittelemme uutta Soup ‘n’ Soul -konseptia ammattilaisille Fastfood & Café & Ravintola -messuilla 8.–9.3. Messukeskuksessa”, kertoo Saarioisen Foodservice-liiketoiminnan myyntijohtaja Sanni Laine.  

Hellonin kehitti Saarioisten ideoiman keittokonseptin pohjalta lanseerausvalmiin tuote- ja palvelukonseptin. Perustana olivat asiakkaiden toiveet, ravintolahenkilökunnan realiteetit ja asiakasyrityksen kaupalliset tavoitteet. Ratkaisu kehitettiin ja testattiin yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Asiakkaiden tarpeita ja käyttäytymistä selvitettiin erilaisissa toimintaympäristöissä. Hellon vastasi palvelukonseptin lisäksi Soup ‘n’ Soulin kaupallistamisesta kuten brändäyksestä. Suunnittelutyössä hyödynnettiin muotoiluajattelua.

Suunnittelutiimiin kuuluivat Hellonilta lead designer Mikko Koivisto, palvelumuotoilija Pauliina Tenho, AD Jenni Viitanen, copy Tiina Kaakkunen, valokuvaaja Elvi Rista ja projektijohtaja Minna Einiö / Pauliina Tenho. Saarioiselta tiimiin kuuluivat kehityspäällikkö Sanna Teinilä ja Foodservice-liiketoiminnan myyntijohtaja Sanni Laine.

Suomessa Soup ‘n’ Soul on palkittu aiemmin Vuoden huipuissa hopeahuipuilla kahdessa eri sarjassa: Tuotemuotoilu ja sen markkinointi sekä Palvelumuotoilu -sarjoissa.

Lisätiedot: Mikko Koivisto, p. 050 301 1172, mikko.koivisto@hellon.com

Hellon on vuonna 2009 perustettu palvelumuotoilutoimisto, joka toimii Helsingissä ja Lontoossa. Hellonin osaamiseen luottavat muun muassa ABB, Finavia, Fimlab, Helsingin kaupunki, Helsingin Energia, Kone, Tekes, TeliaSonera, Tallink Silja ja ۳ٱ𾱲ٲöapteekit. www.hellon.com

iF Design Award on tunnettu jo 60 vuotta laadukkaan muotoilun arvioijana. iF-merkki on tunnettu ja palkinto on yksi tärkeimmistä muotoilupalkinnoista maailmassa.  Kansainvälinen, 60 asiantuntijan muodostama, raati arvioi lähes 5500 työtä 59 maasta. Maininnat jaetaan seuraaville osa-alueille: Tuotteet, pakkaukset, viestintä, palvelumuotoilu, arkkitehtuuri, sisustusarkkitehtuuri sekä konseptointi. Myönnettyjen palkintojen esittely: iF WORLD DESIGN GUIDE osio Design Excellence, iF design app-sovellus sekä näyttelyssä Hampurin HafenCityssä: iF design exhibition Hamburg (Hongkongstrasse 6).

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026