911

Uutiset

Aivotutkijoiden joululahja – uusi MEG-laite mahdollistaa tarkemmat mittaukset ja heliumin kierrättämisen

Edellinen laite palveli tutkijoita yli 20 vuoden ajan.
MEG-laite
MEG-laite mittaa aivojen sähköisen toiminnan synnyttämiä magneettikenttiä eli käytännössä tiedonkäsittelyä aivoissa, kertoo Veikko Jousmäki. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Äskettäin Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen MEG Core -laboratorioon saapui hartaasti odotettu lähetys.

”Pääsimme avaamaan joulupakettimme vähän etuajassa”, nauraa vanhempi tutkija Veikko Jousmäki, joka johtaa Aalto NeuroImaging -tutkimusinfrastruktuuria.

Laatikoista paljastui uuden sukupolven magnetoenkefalografia- eli MEG-laite. Se mittaa aivojen sähköisen toiminnan synnyttämiä magneettikenttiä eli käytännössä tiedonkäsittelyä aivoissa. Mittauksia voidaan tehdä millisekuntien eli sekunnin tuhannesosien tarkkuudella. 

Kliiniseen käyttöön hyväksyttyä laitetta käytetään Aalto-yliopistossa esimerkiksi kuulo-, näkö- ja tuntoaistin toiminnan tutkimuksessa terveillä koehenkilöillä.

Sairaaloissa vastaavia laitteita käytetään muun muassa epilepsiadiagnostiikassa ja toiminnallisten maamerkkien paikannuksessa ennen aivoleikkausta. Tutkimustulokset ovat hyödynnettävissä myös kliinisessä työssä ja tutkimusryhmät tekevätkin tiivistä yhteistyötä erityisesti Helsingin yliopiston ja HUSin tutkijoiden kanssa

”Uusi MEG-laite mahdollistaa entistä tarkemmat ja monipuolisemmat mittaukset. Samalla MEG-laitteen häiriönsietokyky on parantunut”, Jousmäki sanoo.

Huone, jossa heliumia kierrätetään
Heliumnesteen sisäisen kierron ansiosta heliumia ei tarvitse ostaa erikseen, mikä on tärkeää myös kestävän kehityksen kannalta. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Suomalaista osaamista

MEG-teknologian kehittäminen aloitettiin Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratoriossa, ja tutkimustoiminnasta ponnisti myös laitevalmistaja Neuromag Oy, joka nykyään tunnetaan nimellä MEGIN Oy.

Ensimmäinen koko pään kattava MEG-laite otettiin käyttöön kylmälaboratorion aivotutkimusyksikössä vuonna 1993. MEG-laite päivitettiin uudempaan versioon vuonna 1998, ja seuraava pienempi päivitys tapahtui vuonna 2008. Aalto NeuroImaging -tutkimusinfrastruktuuriin kuuluva MEG Core jatkaa tutkimusperinnettä Aalto-yliopistossa.

Uuden laitteen toimitanut MEGIN Oy on alansa markkinajohtaja, joka on valmistanut noin puolet maailmalla käytössä olevasta parista sadasta MEG-laitteesta.

Entistä parempien antureiden lisäksi laitteen etu on parempi käytettävyys. Heliumnesteen sisäisen kierron ansiosta heliumia ei tarvitse ostaa erikseen, mikä on tärkeää myös kestävän kehityksen kannalta.

Aalto NeuroImaging on yksi Aalto-yliopiston merkittävistä tutkimusinfrastruktuureista. Aalto NeuroImaging toimii open access -periaatteella opetuksessa ja tutkimuksessa. MEG Core osallistuu myös uusien MEG-käyttäjien koulutukseen yhdessä MEGIN Oy:n kanssa.

Aalto NeuroImaging on mukana Suomen Akatemian kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla 2021–2024 osana Euro-BioImaging Finland -konsortiota. MEG Core avaa MEG-teknologian laajempaan käyttöön Euroopan laajuisen Euro-Bioimaging-verkoston kautta.



Lue lisää:

A detail of an exhibition on quantum technology at 911, photo by Mikko Raskinen

Suomen Akatemia päätti tutkimusinfrastruktuurien tiekartasta

Aalto-yliopisto on mukana kymmenessä kansalliselle tiekartalle vuosille 2021–2024 valitussa tutkimusinfrastruktuurissa, jotka tukevat yliopiston seitsemää tutkimusaluetta.

Uutiset
Brain

Suomen biolääketieteellisen kuvantamisen palvelukeskus hyväksyttiin osaksi Euro-BioImaging-kuvantamisverkostoa

Suomen biolääketieteellisen kuvantamisen palvelukeskus (Finnish Biomedical Imaging Node, FiBI) on hyväksytty osaksi laajaa eurooppalaista Euro-BioImaging-kuvantamiskonsortiota. Jäsenyys parantaa korkeatasoisen tieteen tekemisen edellytyksiä ja lisää tutkijoiden kansainvälistä yhteistyötä.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.