911

Uutiset

ABB Oy lahjoittaa Aalto-yliopistolle 360 000 euroa

”Maailma on vahvassa murroksessa, ja on tärkeää huolehtia osaamisen kehittämisestä. Laadukas tutkimus ja tulevaisuuden huippuosaajat tukevat Suomen kilpailukykyä jatkossakin”, sanoo ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen.
Students at laboratory
Kuva: Unto Rautio

ABB Oy lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä miljoona euroa. Aallon saama lahjoitus on 360 000 euroa. Lahjoituksen vaikuttavuutta lisää valtion vastinrahakampanja, joka jatkuu kesäkuun 2022 loppuun saakka.

”Suomen ABB:llä on monien liiketoimintojen globaali kehitysvastuu yli sadassa maassa toimivassa ABB-konsernissa. Huipputeknologioidemme kehitys perustuu tiiviiseen yhteistyöhön yliopistojen ja eri oppilaitosten kanssa sekä jatkuvan oppimisen kulttuuriin”, sanoo ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen.

”Maailma on vahvassa murroksessa, ja on tärkeää huolehtia osaamisen kehittämisestä. Laadukas tutkimus ja tulevaisuuden huippuosaajat tukevat Suomen kilpailukykyä jatkossakin”, Tiitinen painottaa.

”Lämmin kiitos merkittävästä lahjoituksesta. Olemme jo pitkään kehittäneet yhteistyössä ABB:n kanssa maailmanluokan innovaatioita ja osaamista. Luomalla uraauurtavia kestävän kehityksen ratkaisuja rakennamme yhdessä parempaa tulevaisuutta Suomelle ja koko maailmalle”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Pitkä ja laaja-alainen yhteistyö

Aallon ja ABB:n yhteistyöllä on 130 vuoden historia. ۳ٱ𾱲ٲön keskeisin aihepiiri on ollut sähkökäyttöjen ja verkkosuuntaajien säätö, josta on vuodesta 2001 lähtien tehty noin 20 väitöskirjaa. ۳ٱ𾱲ٲötä on tehty myös esimerkiksi laivojen komentosiltojen ja energiaratkaisujen kehityksessä sekä sähkökäyttöjen digitaalisten kaksosten, tehoelektroniikan, sähköverkkojen, prosessiautomaation, tekoälyn ja koneoppimisen alueilla.

”Yhteiskunnan digitalisaation edetessä yliopistojen tuottamia vahvoja osaajia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin. ABB kehittää huipputeknologioita, joilla on laaja vaikutus tulevaisuuden älykkäisiin järjestelmiin. Etenkin laadukkaan ohjelmistokehityksen jatkumon varmistaminen on ABB:llä avainasemassa, samalla kun panostamme vihreään siirtymään ja rakennamme kestävämpää maailmaa”, sanoo ABB Drivesin teknologiajohtaja Matti Kauhanen.

Aallon opiskelijat ovat tehneet ABB:lle vuosittain noin 40 maisteritutkinnon lopputyötä ja viisi tohtorintutkintoa. ABB on myös merkittävä Aallon opiskelijoiden ja alumnien työnantaja.

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.