Aaltolaiset saivat yli puoli miljoonaa euroa Suomen Kulttuurirahaston apurahoja
Suomen Kulttuurirahasto jakoi apurahoina ennätykselliset 25 miljoonaa euroa vuosijuhlassaan 27. helmikuuta.
Aalto-yliopiston yhteydessä tehtävään tutkimukseen Kulttuurirahasto myönsi kaikkiaan 26 apurahaa, joiden yhteissumma on 592 000 euroa. Apurahan saaneet aaltolaiset työskentelevät hyvin erilaisten tutkimusaiheisen parissa. Heidän joukossaan ovat muun muassa suomalaista muotoilukoulutusta väitöskirjassaan tutkiva Kaisu Savola, kvanttimekaanisista ilmiöistä väitöskirjaa valmisteleva Jorge Santos, uuden sukupolven piensatelliittiteknologiaa kehittävä Antti Kestilä ja yritysten tuottavuuseroja ja työmarkkinoiden keskittyneisyyttä tutkiva Juha Virrankoski.
Yhteensä apurahoja myönnettiin 1 064 henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle. Edellisvuonna vastaava luku oli 1 018. Taiteen hakemusten määrä laski viidelläsadalla, tieteen taas lisääntyi sadalla. Jaettavaa oli peräti kaksi miljoonaa edellisvuotta enemmän, joten hakemusten läpimenoprosentti nousi sekä tieteessä että taiteessa noin 12 prosenttiin.
Lue lisää uutisia
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.