911

Uutiset

Aalto-yliopiston yrittäjyysyhteisö on nyt vain yhden klikkauksen päässä

Yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemikierros on ensimmäinen alkuperäiseen virtuaalipalveluun lisätyistä teemakierroksista.
Screenshot of the entrepreneurial and innovation ecosystem tour.
Kuvakaappaus yrittäjyysyhteisöä esittelevästä virtuaalikierroksesta.

Aalto-yliopisto lanseerasi ensimmäisen virtuaalisen kampuskierroksensa helmikuussa 2021. Siitä tuli nopeasti suosittu paitsi sen ensisijaisen kohdeyleisön (vaihto-opiskelijat, Aalto-yliopistosta kiinnostuneet potentiaaliset tulevat opiskelijat) lisäksi myös eri yhteistyökumppaneiden, alumnien ja uusien opiskelijoiden sekä henkilökunnan keskuudessa.

on ensimmäinen alkuperäiseen virtuaalipalveluun lisätyistä teemakierroksista.

Yksi Euroopan vilkkaimmista opiskelijayrittäjyysyhteisöistä 

Aalto-yliopiston energisen yrittäjyysyhteisön takana on sekä opiskelijavetoista toimintaa että yliopiston omia kiihdyttämöitä ja kaupallistamishankkeita. Sekä yliopistopohjaisilla startupeilla että opiskelijavetoisella yrittäjyydellä on yhteinen päämäärä – ratkaista isoja ongelmia ja tehdä töitä ekologisesti kestävän maailman puolesta.

"Yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemi on ollut yksi toivotuimmista lisäyksistä alkuperäiseen kierrokseen. Virtuaalikierroksen tuottaminen on ollut kaiken kaikkiaan hyvin luova prosessi – tuotannon kohokohta oli 360-valokuvat, joihin saimme mukaan monipuolisen joukon opiskelijoita, henkilökuntaa ja muita Aalto-yhteisön jäseniä", kertoo palvelun tuottamisesta vastannut Anastasia McAvennie.

”Meillä on paljon hakijoita, opiskelijoita ja henkilöstöä Suomen ulkopuolelta. Heillä ei usein ole mahdollisuutta vierailla kampuksella ennen Aaltoon tuloaan, etenkään näin koronan aikana. Virtuaalikierroksen kautta voimme näyttää kaikille kiinnostuneille, millainen on Euroopan vilkkain opiskelijavetoinen startup-yhteisö ja mihin kaikkeen niin opiskelijat kuin tutkijatkin voivat tilojamme käyttää."

Virtuaalikierros on tällä hetkellä toteutettu vain englanniksi, mutta suomenkielinen versio on tulossa myöhemmin. Kierroksen voi tehdä tietokoneella tai älylaitteilla, ja sitä voi tutkia myös virtuaalilaseilla. 

Kierroksella esitellään Startup Sauna (, , ja ), , , ja . Kierroksen oppaana toimii Aalto-yliopiston energiatekniikan opiskelija Johannes Tervo, joka on monelle tuttu kasvo Aallon yrittäjyysyhteisöstä.

  • Klikkaa päävalikossa kohtaa "take the thematic tour".
  • Klikkaa kohtaa "entrepreneurship and innovation".

Lue lisää Aallon yrittäjäekosysteemistä: Aalto-yliopistosta lähtöisin olevien kasvuyritysten rahoitus Euroopan huippua – puolet Suomen yliopistolähtöisistä kasvuyrityksistä syntyy Aallossa

Screenshot of the entrepreneurial and innovation ecosystem tour
Näin löydät yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemikierroksen kampuskierroksen etusivulta.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.