911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopiston rahastoista 35 miljoonaa euroa opetukseen ja tutkimukseen vuonna 2022

Yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli -3,5 % vaikeassa sijoitusympäristössä.
Students studying together in a group

Aalto-yliopiston rahastoista nostettiin vuoden 2022 aikana 35 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen. Tämä rahoitus jatkaa laadukkaan opetus- ja tutkimustoiminnan turvaamista ja kompensoi yliopiston julkisessa rahoituspohjassa vuosia tapahtunutta murenemista. Yleisestä yliopistorahastosta nostettiin 27 miljoonaa euroa, sidotuista rahastoista 6 ja vapaista rahastoista 2 miljoonaa euroa.

Yleisen yliopistorahaston käyttöä ohjaa käyttöpolitiikka. Vuosittaisen käytön taso on keskimäärin 2,5 % perustuen rahastojen sijoitussalkun pitkän aikavälin reaalituotto-odotukseen. Tämä turvaa rahaston reaaliarvon säilymistä yli ajan.

2022 oli haastava vuosi institutionaalisille sijoittajille. Inflaatio ja sitä seurannut rahapolitiikan kiristys yhdistettynä kasvuhuoliin sekä Ukrainan sotaan johti merkittävään arvonlaskuun kaikissa perinteisissä omaisuuslajeissa. Tämä hajautuksen puuttuminen teki salkunhoidosta erityisen haastavaa vuoden aikana.

Yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto vuoden aikana oli -3,5 % kaikkien kulujen jälkeen. Vuoden lopussa keskimääräinen vuosituotto sijoitustoiminnan alusta lukien oli 5,2 % ja sijoitussalkun markkina-arvo 1 292 miljoonaa euroa. Rahastojen sijoitustoiminnan vuosituotot edellisten kolmen ja viiden vuoden ajalta ovat vastaavasti 5,8 % ja 5,2 %.

Valtaosa salkun negatiivisesta tuottovaikutuksesta tuli sijoituksista listattuihin osakkeisiin. Vaihtoehtoisten omaisuuslajien tuotot yrityslainoissa, private equity -sijoituksista sekä hajauttavissa strategioissa vaikuttivat positiivisesti salkun tuottoon ja auttoivat välttämään rahastojen pääoman merkittävämmältä laskulta.  Vähäinen allokaatio valtionlainoihin ja perinteisiin yrityslainoihin auttoi myös relatiivisesti näiden negatiivisesta tuotosta johtuen.

Kestävän sijoittamisen politiikan toteutusta jatkettiin vuoden aikana. Salkun listattujen osakkeiden hiili-intensiteettiä alennettiin edelleen ja se oli vuoden lopussa noin 44 % globaalin osakemarkkinan alapuolella tavoitteiden mukaisesti. Hiili-intensiteetistä ja muista kestävään sijoitustoimintaan liittyvistä mittareista raportoidaan tarkemmin myohemmin julkaistavassa kestävyysraportissa.

  Allokaatio 31.12.2022 Tuotto 2022

Keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta (05/2010)

Rahamarkkinat  2,4 %  1,6 %  0,9 % 
Valtionlainat  4,3 %  -14,3 %  0,5 % 
Yrityslainat ja kehittyvien markkinoiden lainat  13,7 %  6,8 % 4,1 %
Osakesijoitukset  59,5 % -8,8 % 8,4 % 
Hajauttavat strategiat  20,2 %  11,1 %  2,1 %
Aalto-yliopiston sijoitussalkku  100,0 %  -3,5 % 5,2 % 

Luvut ovat tilintarkastamattomia. 

Lue lisää: 

Aalto-yliopiston sijoitustoimintaSijoitustoiminnan käyttöpolitiikka (endowment spending policy)

Aalto-yliopiston akateeminen tulos pysyi hyvällä tasolla vuonna 2022 rahoituksen vähenemisestä huolimatta

Lisätietoja:  

talousjohtaja Marianna Bom 
puh. 050 575 3762, marianna.bom@aalto.fi  

sijoitusjohtaja Iivo Paukkeri 
puh. 050 599 0906, iivo.paukkeri@aalto.fi  
 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Neljä henkilöä juhlii Deployable-apurahaa, iso valkoinen teksti ja Aalto Founder School -logot taustalla.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: Deployable

Neljä Aalto-yliopiston maisteriopiskelijaa rakensi ohjelmiston, joka opettaa teollisuusrobotteja esimerkkiä näyttämällä. He kouluttivat tekoälymallinsa lainatulla GPU-työasemalla, joka oli käytettävissä vain viikonloppuisin. Matkalla he oppivat, että asiakkaiden löytäminen voi olla vaikeampaa kuin itse teknologian rakentaminen.