911

Uutiset

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Kuva: Enni Äijälä

Aalto-yliopisto toimii ja keskustelee jatkuvasti EU:n päätöksenteon eri tasoilla: poliittisten päättäjien, hallintovirkamiesten, instituutioiden ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda yhteyksiä, kerätä tietoa ja vaikuttaa eurooppalaisen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiopolitiikan suuntaan.

Yksi erinomainen foorumi verkostoitumiselle, vuoropuhelulle ja yhteistyölle on Euroopan komission joka toinen vuosi järjestämä New European Bauhaus (NEB) -festivaali, joka järjestetään Brysselissä. Se kokoaa yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa keskustelemaan ja esittelemään kestäviä hankkeita.

Komission NEB-aloitteen vahvuus on, että se tuo yhteen ilmastopolitiikkaa, kulttuuria, muotoilua, koulutusta, innovaatiota, teollisuutta ja demokraattista osallistumista — siis sellaisia toimintoja, joita usein käsitellään erikseen. NEB lähtee siitä ajatuksesta, että kestävyyssiirtymää ei voida pitää pelkästään teknisenä prosessina, vaan sen onnistuminen on sidoksissa kulttuuriin, arvoihin ja asenteisiin.

Näyttely kiertotaloudesta, pöydillä materiaalinäytteitä ja vaatteita esillä puupaneeliseinää vasten.
Kuva: Enni Äijälä

Aallon tutkimushankkeet tukevat EU:n kunnianhimoisia kiertotaloustavoitteita

Tänä vuonna Aalto-yliopisto osallistuu NEB-festivaalille näyttelyllä The Pathfinders: Overcoming circular economy bottlenecks. Se esittelee monialaista tutkimusta kolmelta eri alalta: rakentamisen ja arkkitehtuurin, tekstiilien ja vaatetusteollisuuden sekä kriittisten metallien ja akkututkimuksen aloilta. Vaikka kiertotaloudesta on keskusteltu pitkään, jo yli vuosikymmenen ajan, aihe on juuri nyt polttavan ajankohtainen. EU:n kiertotalousasetus on tulossa voimaan syksyllä 2026.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti kiertotalouden merkitystä avajaisseremoniassa pitämässään puheessa:

”Kyse on myös taloudellisesta riippumattomuudesta. Mitä enemmän kierrätämme, sitä vähemmän tarvitsemme maahantuontia. Tällöin olemme vähemmän riippuvaisia haavoittuvista toimitusketjuista. Myöhemmin tänä vuonna hyväksymme kiertotalousasetuksen. Se luo yhtenäismarkkinat korkealaatuisille kierrätysmateriaaleille, mikä kasvattaa tarjontaa ja vahvistaa kysyntää.” 

Yllättävä ja jopa järkyttävä totuus on, että lähes 93 % kaikista maailmanlaajuisesti käytetyistä materiaaleista on edelleen peräisin neitseellisistä raaka-aineista, ja vain noin 7 % maailmantaloudesta toimii kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. (Lähde: Circularity Gap Report 2025, Circle Economy & Deloitte Global)

Kiertotalouteen siirtyminen kohtaa monia haasteita: esimerkiksi kierrätettävien tuotteiden ja prosessien kehittäminen on usein hyvin kallista, globaalit toimitusketjut ovat todella monimutkaisia ja käytettyjen raaka-aineiden markkina on vielä kehittymätön. Lisäksi käytettyjen tuotteiden kysyntä on edelleen varsin pientä.

Aallon The Pathfinders -näyttely vie kiertotaloutta teoriasta käytäntöön ja esittelee projekteja, jotka pyrkivät ratkaisemaan kiertotalouden vaikeita haasteita ja saamaan aikaan paradigman muutoksen kokonaisilla toimialoilla. 

Vaaleasta puusta ja metallista rakennettu talo mäellä, ympärillä korkeita puita ja vihreää ruohoa
Closing Loops -varastokonsepti, kuva: Mika Huisman

Näyttelyssä esillä kolme eri tutkimusprojektia

Yksi näyttelyssä esillä olevista projekteista on Closing Loops, Helsingin kaupungille toteutettu varastotilakonsepti. Projektia johtaa apulaisprofessori ja arkkitehti Antti Lehto.

Perustuksia lukuun ottamatta rakennus on tehty kierrätetyistä materiaaleista, ja varasto on myös suunniteltu purettavaksi ja sen osat uudelleen käytettäviksi. Mutta mikä tärkeintä, Closing Loops on kiertotalouskokeilujen ja -tutkimuksen alusta. Aalto-yliopiston tutkijat laskevat, analysoivat ja keräävät dataa poikkeuksellisen laajasti. He ovat jo selvittäneet, miten varasto ja sen monenkirjavat materiaalit voivat täyttää lakisääteiset rakennus- ja turvallisuusvaatimukset. Rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki ja kustannukset on arvioitu, ja sopivien kierrätysmateriaalien alkuperä on selvitetty. Nyt tutkijat seuraavat rakennusta ajan saatossa. Miten materiaalit kestävät ankarat sääolosuhteet tai reagoivat erilaisiin lämmityskausiin? Miten rakenteet ikääntyvät? Hankkeesta saatava tieto välitetään muille kaupungeille, rakennuttajille ja yrityksille, jotta kiertotalousrakentaminen yleistyisi.

Toinen esillä oleva projekti on yhteiseurooppalainen tekstiilien kierrätysprojekti T-REX, jonka yhteiskunnallisia vaikutuksia on tutkittu Aalto-yliopistossa professori Kirsi Niinimäen johdolla.

T-REXiin osallistuu 13 yritystä tai organisaatiota tekstiiliteollisuuden arvoketjun jokaisesta kohdasta. T-REX on onnistunut luomaan kestävän ja taloudellisesti kannattavan, täysin kiertotalouspohjaisen prosessin polyesterille, polyamidille ja puuvillalle. Yhdessä T-REX-kumppanit osoittivat, että on mahdollista luoda kiertotalouden liiketoimintamalli, joka on kilpailukykyinen vallitsevan lineaarisen mallin kanssa. Lisäarvoa luotiin jokaisessa vaiheessa: materiaalien keräysvaiheessa, lajittelussa ja puhdistuksessa, kierrätyksessä, langan kehräyksessä, vaatteiden valmistuksessa ja suunnittelussa, myynnissä ja markkinoinnissa ja lopulta jätteenhallinnassa.

Sivulta kuvattu nainen juoksee sisällä, yllään tiukka vaaleanpunainen urheiluasu harmaata seinää vasten
Tämä treeniasu on tehty kierrätyteyistä hotelli- ja kotitaloustekstiileistä. Kuva: Liivia Pallas

Kolmas NEB-festivaalilla esitelty hanke on BATCircle3.0, joka tutkii akkumetallien talteenottoa ja kierrätystä. Hankkeen päätutkijana toimii professori Mari Lundström ja projektijohtajana tohtori Sipi Seisko.

Akkujen valmistus vaatii monia kriittisiä raaka-aineita kuten litiumia, kobolttia, mangaania ja alumiinia. Akkujen kysynnän kasvaessa metallien saatavuus tulee pian muodostumaan esteeksi. Kaivosteollisuudesta saatavien metallien lisäksi tarvitaan kierrätysmetalleja, jotta metallien nopeasti kasvavaan kysyntään voidaan vastata. Akkumetallien kiertotalousjärjestelmä olisi EU:lle myös erinomainen tapa vahvistaa omavaraisuutta.

Aalto-yliopiston johtama BATCircle3.0-konsortio pyrkii tehostamaan metallien ja materiaalien talteenottoa litiumioniakkujätteestä. Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään yhä tehokkaampia metallurgisia prosesseja ja samalla vähentämään niiden ympäristövaikutuksia.

Lähikuva hopeisista sylinterimäisistä akkusoluista, mustista rungoista ja pienistä oransseista liittimistä
Sähköauton litiumioniakkujärjestelmä painaa keskimäärin 450 kg, ja siitä 70 % on erilaisia metalleja. Kuva: Shutterstock

Aalto-yliopisto kutsuttiin osallistumaan NEBin tieteelliseen huippukokoukseen

Näyttelyyn liittyvien tapahtumien lisäksi Aalto-yliopiston kestävän rakentamisen apulaisprofessori Matti Kuittinen kutsuttiin NEBin tieteelliseen huippukokoukseen, jossa oli mukana tutkimuksesta, innovaatioista ja startup-yrityksistä vastaava komissaari Ekaterina Zaharieva.

Valikoitu ryhmä tutkijoita ympäri Eurooppaa keskusteli NEBin tieteellisen pohjan vahvistamisesta sekä siitä, miten tutkimus, politiikka ja innovaatiot saadaan limittymään nykyistä paremmin. Keskustelu tarjosi erinomaisen mahdollisuuden välittää viestejä ja suosituksia suoraan Euroopan komissiolle.
 

Aalto-yliopiston The Pathfinders -näyttely on avoinna 12. kesäkuuta 2026 asti.
Museum of Art & History, Parc du Cinquantenaire, osasto 31, halli 2, Brysseli, Cinquantenaire Park 10. Näyttely on maksuton ja avoin kaikille.

Oletko kiinnostunut NEB-hankkeesta? Ota yhteyttä: 
Enni Äijälä, Senior Specialist, Design and Outreach
enni.aijala@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.