Aalto-yliopistolle huippusijoitukset kahdella nuorten yliopistojen ranking-listalla
Aalto-yliopisto sijoittui kahdenkymmenen parhaan yliopiston joukkoon maailmassa kahdella arvostetulla nuoria yliopistoja vertailevalla ranking-listalla. QS World University Rankings 50 Under 50 ja Times Higher Educationin (THE) Young University Rankings listaavat maailman parhaat alle 50-vuotiaat yliopistot.
QS:n yliopistovertailussa Aalto-yliopisto sijoittui viime vuoden tapaan upeasti yhdeksänneksi kaikista yliopistoista, kolmanneksi eurooppalaisista ja ensimmäiseksi pohjoismaisista yliopistoista. Listaus perustuu kesäkuun alussa julkaistuun QS World University Rankings -yleisrankingiin, jossa Aalto oli kaikista yliopistoista sijalla 127. Yleisrankingin lisäksi QS tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja.
Times Higher Educationin vertailussa Aalto ylsi sijalle 20 maailmassa ja oli pohjoismaisista yliopistoista ensimmäinen. Vertailussa oli mukana 414 alle 50-vuotiasta maailman kärkiyliopistoa, ja niitä arvioitiin muun muassa tutkimuksen, opetuksen, kansainvälisyyden ja yritysyhteistyön perusteella. Viime vuonna Aalto-yliopisto oli sijalla 18.
Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa, joista Euroopassa on noin 1 000.
Lue lisää:
Rankingit
Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...
Lue lisää uutisia
Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00
Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Vaara ohi: Terveydelle vaarallista savua Espoossa 3.6.2026
Viranomaisen vaaratiedote Espooseen 3.6.2026.
Tehty: Lyhyitä huoltokatkoja Linux-järjestelmäpalvelimilla 4.6. ja 5.6.2026
Huoltokatkot sisältävät lyhyitä uudelleenkäynnistyksiä.