911

Uutiset

Aalto-yliopisto vahvistaa kiinteistö- ja paikkatietoalan tutkimusta ja opetusta

Kiinteistötalouden apulaisprofessoriksi on nimitetty TkT Kirsikka Riekkinen ajalle 1.1.2018–31.12.2021.
kirsikka-riekkinen-700x400_fi_fi.jpg

Maanmittauslaitos ja Aalto-yliopisto ovat sopineet marraskuun lopussa kahden yhteisprofessuurin perustamisesta kiinteistö- ja paikkatietoalalle.  Kiinteistötalouden apulaisprofessoriksi on nimitetty TkT Kirsikka Riekkinen ajalle 1.1.2018–31.12.2021. Toinen geoinformatiikan alalle tuleva yhteisprofessuuri täytetään myöhemmin.

Sopimus on osa Maanmittauslaitoksen ja Aalto-yliopiston laaja-alaista yhteistyön tiivistämistä, josta allekirjoitettiin yhteistyösopimus toukokuussa 2017. ۳ٱ𾱲ٲön tavoitteena on kehittää kiinteistö- ja paikkatieto-osaamisen keskittymä, joka tarjoaa edellytykset kansainväliselle huippututkimukselle ja maanmittausalan osaajien kouluttamiselle.

”۳ٱ𾱲ٲö Maanmittauslaitoksen kanssa mahdollistaa laajan ja monipuolisen tutkimustoiminnan”, toteaa dekaani Gary Marquis Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulusta. ”Kiinteistötalouden apulaisprofessorina aloittava Kirsikka Riekkinen on kansainvälisesti hyvin verkottunut ja hän tuo suomalaisen maanhallinnan ja kiinteistöjärjestelmän kansainväliseen viitekehykseen”, jatkaa Marquis.

”Maanmittauslaitos on ensimmäinen tutkimuslaitos, jonka kanssa Aalto-yliopisto solmi vastaavanlaisen yhteistyösopimuksen. Saamme olla tässä suunnan näyttäjiä muillekin tutkimuslaitoksille. Vain yhteistyön kautta voimme saavuttaa merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta tutkimuksellamme ja olla näkyvä toimija yhteiskunnassamme”, sanoo Maanmittauslaitoksen tutkimusjohtaja Tiina Sarjakoski.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Kauko Viitanen, Jarkko Koskinen, Gary Marquis, Ilkka Niemelä, Arvo Kokkonen ja Tiina Sarjakoski.

Kirsikka Riekkinen (s. 1984) on Teknillisen korkeakoulun kasvatti. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 2009 ja väitteli tekniikan tohtoriksi kiinteistötalouden alalta vuonna 2014 aiheenaan On the property rights in Finland – the point of view of Legal Cadastral Domain Model. Hän on toiminut post doc -tutkijana rakennetun ympäristön laitoksella vuodesta 2015 alkaen. Parhaillaan hän tutkii skenaarioita tulevaisuuden kiinteistöjärjestelmälle Katasteri 2035 -tutkimushankkeessa.

Yhteystiedot:

Apulaisprofessori Kirsikka Riekkinen
kirsikka.riekkinen@aalto.fi
Puh. 050 338 7111

Tutkimusjohtaja Tiina Sarjakoski
tiina.sarjakoski@maanmittauslaitos.fi
Puh. 040 681 4200

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.