911

Uutiset

Aalto-yliopisto mukana rakentamassa maailman design- ja innovaatiokeskittymää Shanghaihin

Aallon opit näkyvät uudessa muotoilukoulussa muun muassa opetusyhteistyönä ja luovuutta korostavina pääsykokeina.

Kiinan suurin ja kehittynein kaupunki Shanghai tähtää maailman designin ja innovaatioiden keskukseksi. Aalto-yliopisto on vahvasti mukana hankkeessa. Aalto-yliopiston strateginen kumppani, Tongji-yliopisto perustaa täysin uudenlaisen Shanghai International College of Design and Innovation -koulutuksen (Shanghai D&I).

Täysin uudenlainen muotoilukoulu on osa Kiinan korkeakoulu-uudistusta. Kiina on jo vuosia panostanut voimakkaasti koulutukseen. Maan tavoite on selvä: muutos maailman teollisuuden alihankkijasta uutta luovaksi ja kestävälle pohjalle rakentuvaksi teollisuusmaaksi. Shanghai on paitsi maan suurin kaupunki myös sen tärkeimpiä koulutuksen ja tutkimuksen keskuksia, ja entistä tiiviimpi yhteistyö Tongjin kanssa tarjoaakin Aallolle mahdollisuuden toimia design- ja innovaatiokoulutuksen kansainvälisessä ytimessä.  

Tiivis yhteistyö merkitsee, että myös Aallon henkilökunnan ja opiskelijoiden liikkuvuuteen tulee uusia, houkuttelevia mahdollisuuksia.

Tongji hakee käytännön oppia Aalto-yliopistosta muun muassa uusimalla pääsykokeensa mahdollisimman luovien opiskelijoiden valinnan takaamiseksi. Aalto tuottaa Shanghai D&I:lle koulutusta pääasiassa kaksoistutkintoyhteistyön muodossa. Aallosta mukana ovat ohjelmat ovat Collaborative and Industrial Design, International Design Business Management, Creative Sustainability ja kandivaiheen monialainen sivuainekokonaisuus Aaltonautti.

Ensimmäisten opiskelijoiden on tarkoitus aloittaa jo vuonna 2016. Tiivis yhteistyö merkitsee, että myös Aallon henkilökunnan ja opiskelijoiden liikkuvuuteen tulee uusia, houkuttelevia mahdollisuuksia.

äپdz:

Hannu Seristö
vararehtori, professori, Aalto-yliopisto
Puh.  050 383 2478

Kuva Jiang Ping / Tongji-yliopisto

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.