911

Uutiset

Aalto-yliopisto Juniorin perhepäivä tarjoaa jännää puuhaa kaikenikäisille

Pakatkaa koko perhe ja utelias mieli matkaan toukokuun 25. päivä klo 10–14 ja tulkaa tutustumaan Aalto-yliopisto Junioriin Otaniemeen.
Lapsia Aalto-yliopisto Juniorin työpajassa. Kuva: Alisa Javits
Kuva: Alisa Javits / Aalto-yliopisto

Kun vain uteliaisuus on rajana, voi tehdä mitä vaan! Aalto-yliopisto Junior järjestää lapsille, nuorille ja opettajille toimintaa taiteen, tieteen, teknologian ja talouden aloilta – omaksi iloksi, innostuksen lähteeksi ja opetuksen tueksi. Toimintojen ideana on tarjota mielekästä vapaa-aikaa luovien projektien parissa.

”Perhepäivä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tulla tutustumaan Aalto-yliopisto Juniorin toimintaan ja puuhaamaan kaikkea mielenkiintoista tieteen, taiteen ja teknologian rajapinnoilla”, kertoo koordinaattori Veli-Matti Ikävalko.

Päivän aikana voi esimerkiksi oppia, miten sähkö toimii, opetella valmistamaan biohajoavaa muovia mikroaaltouunissa tai tekemään hauskoja animaatioita iPadilla. Työpajoissa pääsee omin käsin rakentelemaan ja testailemaan asioita, ja niihin saa tulla ja mennä oman aikataulunsa mukaan. Keskimääräinen vierailuaika on noin tunti.

Aalto-yliopisto Juniorin koululaisten sähköleiri / Kuva: Mikko Raskinen
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

”Aalto-yliopisto Juniorin toiminta on todella suosittua. Viime vuonna tavoitimme toiminnallamme 12 000 lasta, nuorta, vanhempaa ja opettajaa eri puolilla Suomea. Toiminnan pääasiallisena tavoitteena on innostaa ja motivoida tieteen, taiteen, teknologian ja kauppatieteiden aloille ja tutustua niiden teemoihin. Juniorissa yhdistelemme näitä aiheita monialaisiksi kokonaisuuksiksi. Tällöin ne vastaavat paremmin todellisuutta. Toimintamuotoja ovat tapahtumien lisäksi muun muassa leirit, kerhot, kurssit, luennot, opintokäynnit ja kilpailut”, Ikävalko kertoo.

Tapahtuma on osa Aalto Festivaalia ja paikkana toimii Junior Lab osoitteessa Kemistintie 1B, Espoo. Tapahtumaan ei tarvitse Ilmoittautua etukäteen, ovet ovat avoinna kaikille.

äپٴᲹ:

Veli-Matti Ikävalko, koordinaattori
veli-matti.ikavalko@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026