911

Uutiset

Aalto-yliopisto julkistaa kilpailut rakenteilla olevan korttelin taideteoksista

Molemmilla kilpailuilla haetaan pysyviä taideteoksia rakenteilla olevaan Aalto Works -kortteliin. Toinen kilpailu on kaikille avoin ja toinen järjestetään kutsukilpailuna. Yliopisto järjestää kaikille avoimen taidekilpailun ensimmäistä kertaa.
Image depicts a white wall with the words IV Konehuone OLO sprayed on it in red, referring that the engine room for AC is that way.
Aalto Works -korttelin K3-rakennuksen sisällä. Kuva: Aalto-yliopisto / Outi Turpeinen

Aalto-yliopisto julkistaa kaikille avoimen kilpailun ja kutsukilpailun, joilla pyritään löytämään poikkeuksellisia ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia taideteoksista, jotka sijoittuvat eri tiloihin Aalto-yliopisto Works -kortteliin. Otaniemessä sijaitseva Konemiehen kortteli muuntuu Aalto Works -kortteliksi peruskorjausta ja täydennysrakentamista yhdistävän hankkeen myötä vuoteen 2025 mennessä.  

Aalto Works -kortteli tuo yhteen tekijät, tilat ja mahdollisuudet luoda innovaatioita: työkaluja testattavien prototyyppien luomiseksi ja tutkimuslaboratorioita niiden kehittämiseksi valmiiksi tuotteiksi, teknologioiksi ja uusiksi tutkimustuloksiksi. Valmistuttuaan kortteli tarjoaa kodin muun muassa Insinööritieteiden korkeakoulun laitoksille, Sähkötekniikan korkeakoulun sähkökonesalille, Aalto Design Factorylle, Startup Saunalle, Aalto Ventures Programille sekä Aallon yhteistyökumppaneille.  

”Aalto-yliopiston yhtenä tavoitteena on edistää luovuutta opetuksen ja tutkimuksen mutta myös taidehankintojen kautta. Toivon, että löydämme näiden taidekilpailujen kautta teoksia, jotka monin eri tavoin valaisevat ja innoittavat luomaan uudenlaisia ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin”, sanoo Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen.  

Sunny winter day, forest on the left, road in the centre and K2 building on the right
K2-rakennus valmistui vuonna 1965. Kuva: Aalto-yliopisto / Panu Sainio

Kaikille avoin taidekilpailu kannustaa rohkeasti ideoimaan  

Aalto-yliopisto on julkistanut ensimmäistä kertaa kaikille taiteilijoille avoimen taidekilpailun, jolla haetaan teosehdotuksia Aalto Works -korttelin K2-rakennuksen (Puumiehenkuja 3) julkisivuun. Vuonna 1965 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut Jaakko Kontio ja Kalle Räike.

Korttelin tulevat käyttäjät ovat toivoneet erityisesti valotaidetta kampukselle, joten tämä painottuu kilpailuehdotusten arvioinnissa. Avoimeen taidekilpailuun voi jättää ehdotuksia 4.1. – 4.4.2022, ja kilpailun voittaja julkistetaan toukokuussa 2022. äپٴᲹ ja kilpailun säännöt löytyvät.

Kutsukilpailulla taidetta K3-rakennukseen  

Aalto Works -korttelin taiteen kutsukilpailun kautta haetaan ehdotuksia pysyvistä taideteoksista sijoitettavaksi neljään tilaan K3-rakennukseen (Puumiehenkuja 5). Kilpailijat voivat ehdottaa taideteoksia joko yhteen tai useampaan tilaan, jotka ovat pääsisäänkäyntialue, kaksi valoaukkoa ja kahvilan sisäänkäynti.   

Kilpailuun kutsuttiin viisi taiteilijaa: Lauri Astala, Frida Fjellman, Antti Laitinen, Pasi Rauhala ja ü S󲹰쾱. Kutsukilpailun ehdotukset jätetään 4.4.2022 mennessä, ja kilpailun tulokset julkistetaan toukokuussa 2022.   

Skylight with sun coming through it at K3 building
K3-rakennuksen rakenteita. Kuva: Aalto-yliopisto / Outi Turpeinen

Lisäksi korttelin muihin rakennuksiin suunnitellaan taiteen suoraostoja, joiden kuratoinnista vastaavat professori Helena Sederholm, professori Kevin Tavin ja erityisasiantuntija Outi Turpeinen. Korttelin tulevat käyttäjät ovat toivoneet teosten olevan tai sisältävän valotaidetta, joten tämä painottuu kilpailuehdotusten arvioinnissa. Menestyvät ehdotukset seuraavat Aalto-yliopiston julkisen taiteen visiota sekä Aalto Works -korttelin taiteen teemaa.  

Taiteen teema kunnianosoitus insinööritieteelle  

Aalto Works -korttelin taiteen teema ”Engineering Materials” kunnioittaa Otaniemen alueen roolia insinöörikoulutuksen kotipaikkana. Teema leikittelee sanoituksellaan, sillä englanninkielinen sana engineering on myös verbi. Aalto-yliopisto on tunnettu eri alojen materiaalitutkimuksestaan. Kestävien ratkaisujen ytimen muodostaa odottamattomien materiaalien yhdistäminen, esimerkiksi bio- ja nanomateriaalien yhdistäminen tekstiilituotannossa.  

Kortteli yhdistää eri tieteenaloja sekä toimijoita, esimerkiksi koneinsinöörejä ja tuoreita startup-yrityksiä. "Engineering Materials" -kokoelman tavoitteena on luoda sekä kriittisiä kysymyksiä että inspiroivaa estetiikkaa työ- ja opiskeluympäristöön. Teosten tehtävänä on sekä haastaa ajatteluamme että täydentää fyysistä ympäristöä tuomalla esiin yhteisöllisyyden tunteen. Taideteema rakentaa odotuksia tulevaisuuden insinööritieteelle.  

Aalto-yliopiston julkisen taiteen visio      

Vuonna 2017 Aalto-yliopisto päätti alkaa noudattaa rakennushankkeissaan taiteen prosenttiperiaatetta, jossa noin prosentti rakennusprojektin määrärahasta kohdennetaan taidehankintoihin. Periaatetta sovellettiin ensimmäisen kerran Radical Nature -taidekonseptissa Aalto-yliopiston päärakennuksessa Dipolissa.    

Aalto-yliopiston julkisen taiteen visio on tuoda esille ja esittää kysymyksiä siitä, mitä yliopisto on, mitä teemme osana yhteiskuntaa ja mitä julkisuus tarkoittaa. Julkinen taide on paikkasidonnaista ja se liittyy yliopiston sekä sen tieteenalojen moninaisuuteen. Julkiset taideteokset heijastavat tätä monimuotoisuutta eri taiteen muodoilla, materiaaleilla, tekniikoilla ja perinteillä.   

Taidekonsepteja valmistellut työryhmä  

Sari Dhima, työympäristön kehittämispäällikkö, Aalto-yliopistokiinteistöt  
Suvi Hormio, henkilöstöpäällikkö, Insinööritieteiden korkeakoulu  
Erwin Laiho, laboratorioteknikko, Aalto Design Factory  
Panu Sainio, teknologiapäällikkö, Insinööritieteiden korkeakoulu  
Myungji Suh, viestintäpäällikkö, Aalto Ventures Program  
Riitta Särkisilta-Lundberg, viestintäpäällikkö, Insinööritieteiden korkeakoulu  
Outi Turpeinen, erityisasiantuntija, Aalto-yliopisto  

äپٴᲹ įį&Բ;&Բ;
Outi Turpeinen, erityisasiantuntija, taide ja näyttelyt      
Aalto-yliopisto      
dzܳپ.ٳܰ𾱲Ա԰ٴ.ھ į&Բ; &Բ;&Բ;
puh. 050 431 4194 

Lisää aiheesta

Illustration aerial image of Aalto Works block, in beige and white, with the new buildings in natural wood colour

Aalto-yliopisto Works

Konekorttelista tulee Aalto Works-kortteli 2025 mennessä.

Kampus
Renata Jakowleff «Blue» 2017, 190 x 160 x 40 cm, glass and steel, assembled Photo: Mikko Raskinen

Julkiset taidekokoelmat Aalto-yliopistossa

Koko Aallossa esitettävän julkisen taiteen tavoitteena on luoda elävä ympäristö maailman kokemiselle erilaisista näkökulmista ja mielikuvituksen, intuition ja tutkimisen omaksumiselle.

Tutkimus ja taide
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.