911

Uutiset

Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto perustavat tietoturvaan keskittyvän HAIC-tutkimuskeskuksen

Keskus vastaa suomalaisen ICT-teollisuuden tarpeisiin niin tietoturva-alan tutkimuksen kuin koulutuksen osalta.

Tietoturvan ja yksityisyyden asiantuntemuksen tarve on jatkuvassa kasvussa. Siksi Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto perustavat HAIC-tutkimuskeskuksen (Helsinki-Aalto Center for Information Security ), joka tiivistää entisestään yliopistojen tiivistä yhteistyötä tutkimuksessa ja opetuksessa. Keskus mahdollistaa opetusresurssien tehokkaan käytön ja yhteiskunnan ja liike-elämän kaipaamien tietoturva-asiantuntijoiden kouluttamisen ja houkuttelemisen Suomeen, ja se aloittaa toimintansa välittömästi.

– Digitalisaatio koskettaa jokapäiväistä elämäämme yhä enemmän, ja sen vuoksi tietoturvasta ja yksityisyyden suojaamisesta kaikenlaisissa tietojärjestelmissä tulee yhä tärkeämpää. Suomalaisten teollisuusyritysten johdosta on viestitty selvästi, että yliopistokoulutuksen saaneille tietoturva-alan ammattilaisille on jatkuva ja kasvava tarve, kertoo Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen johtaja Jouko Lampinen.

Apurahoja ja koulutusta

Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat viime vuosina panostaneet tietoturvallisuuden ja yksityisyyden suojan tutkimusryhmiin ja opetukseen. Yliopistojen tiiviissä yhteistyössä toimivat tutkimusryhmät edustavat parasta suomalaista tietoturvaosaamista ja ovat myös alan eurooppalaisen tutkimuksen kärkeä. Kumpikin yliopisto tarjoaa opetusohjelmassaan tietoturvaopetusta, joka on opiskelijoiden keskuudessa erittäin suosittua. 

– Digitalisoituminen ja verkottuminen luovat tietoturvalle yhä suurempia haasteita sekä tutkimuksessa että opetuksessa. HAIC-tutkimuskeskuksen roolina on tukea kyberturvallisuuteen liittyviä laaja-alaisia tavoitteita ja yhdistää erilaista asiantuntemusta tieteellisiin, teknologisiin ja yhteiskunnallisiin teemoihin liittyen, kertoo Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani Risto Nieminen.

– HAIC yhdistää kahden yliopiston asiantuntemuksen ja vastaa suoraan suomalaisen ICT-teollisuuden tarpeisiin tietoturvan ja yksityisyyden asiantuntijoista, selittää Helsingin yliopiston tietotekniikan laitoksen johtaja Sasu Tarkoma.

Yliopistojen välisen opetusyhteistyön vahvistamisen lisäksi HAIC keskittyy opiskelijoiden rekrytointiin alalle. Tähän pyritään muun muassa tarjoamalla apurahoja tietoturvaan keskittyville opiskelijoille ja varmistetaan näin erityisosaajien rekrytointi alalle.

– Yliopistot kutsuvat myös yhteistyökumppaneita teollisuudesta osallistumaan apurahaohjelman luomiseen HAIC:n kautta. Apurahaohjelman yksityiskohdat selviävät pian, kertoo HAIC-tutkimuskeskuksen johtaja professori N. Asokan.

Jatkossa toimintaa on tarkoitus laajentaa myös tohtorikoulutukseen ja -tutkimukseen. HAIC:n missiona on kehittyä maailman mittakaavassa johtavaksi tietoturvallisuuden tutkimus- ja koulutuskeskittymäksi.

äپٴᲹ:

Professori ja HAIC:n johtaja N. Asokan
Aalto-yliopisto
p. 050 483 6465
n.asokan@aalto.fi

Professori Tuomas Aura
Aalto-yliopisto
p. 050 308 1702
tuomas.aura@aalto.fi

Professori ja HAIC:n varajohtaja Valtteri Niemi
Helsingin yliopisto
valtteri.niemi@cs.helsinki.fi

Laitosjohtaja Sasu Tarkoma
Helsingin yliopisto
sasu.tarkoma@cs.helsinki.fi

Verkkosivut

Master's Programme in Computer, Communication and Information Sciences (CCIS) at 911: /en/study-options/masters-programme-in-computer-communication-and-information-sciences-human-computer

Networking and Services sub programme at the University of Helsinki:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.