911±¬ÁÏÍø

Uutiset

911±¬ÁÏÍø Executive Education -konsernin tulos kasvoi sopeutustoimista huolimatta

Asema kansainvälisessä kärkijoukossa jatkoi vahvistumistaan. Aalto PRO -liiketoiminnan sekä Aasian toimintojen kannattavuus parani olennaisesti.

911±¬ÁÏÍø Executive Education -konsernin viime vuoden liiketulos kasvoi tyydyttävästi sopeutustoimista huolimatta. Se nousi edelliseen vuoden notkahduksen jälkeen 0,4 miljoonaan euroon (0,2 M€ vuonna 2014) huolimatta mittavista noin kolmeakymmentä henkilöä koskettaneista vähennyksistä ja näiden aiheuttamista kertaluonteisista kustannuksista.

Aasian toimintoja vahvistettiin Singaporen toimipisteen rakenteita ja prosesseja uudistamalla sekä solmimalla uusia alueellisia ja globaaleja kumppanuuksia. Lisäksi kasvupanostuksia suunnattiin entistä vahvemmin myös yrityskohtaisiin ohjelmiin uusilla markkina-alueilla, kuten Indonesiassa.  Myös asiantuntijoihin ja erikoisosaajiin keskittyvän Aalto PRO -liiketoiminta-alueen tulos vahvistui valmennusportfolion uudistamisen myötä.

Liikevaihto nousi hienoisesti edellisestä vuodesta 17,1 miljoonaan euroon (17 M€ vuonna 2014). Yrityskohtaisia ratkaisuja konserni toteutti globaalisti kaikkiaan noin 80. Viime vuonna pitkiin Degree-ohjelmiin sekä lyhyempiin avoimiin valmennuksiin ja koulutusohjelmiin osallistui noin 5 400 henkilöä.

Aalto-yliopistoyhteisölle kanavoitui 2,2 miljoonaa euroa

Konsernin kokonaisvaikuttavuus Aalto-yliopistoyhteisössä jatkoi kasvuaan. Yhtiön toiminnasta kanavoitui eri muodoissa, kuten osinkoina, opetuspalkkioina ja vuokrina yliopistoyhteisölle yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa (1,9 M€ vuonna 2014).

‒ Vaikka toimimme täysin liiketaloudellisin ehdoin, on monelle asiakkaallemme tärkeää vaikuttaa samalla välillisesti Aalto-yliopiston toimintaedellytysten ja vaikuttavuuden vahvistamiseen, kertoo toimitusjohtaja, professori Pekka Mattila.

‒ Tärkein kehitystämme ohjaava mittari on kohottava vaikutus sekä yksilöihin että organisaatioihin. Olemme panostaneet paljon löytääksemme parempia mittareita myös pitkän aikavälin kehityksen rehelliseen arviointiin, jatkaa Mattila.

Nousu kansainvälisessä kärjessä jatkuu

Maailman arvostetuimmassa, Financial Times -lehden vuosittaisessa vertailussa Aalto EE sijoittui liikkeenjohdon valmennusta tarjoavien bisneskoulujen arvioinnissa sijalle 47. ja kuuluu siten ainoana suomalaisena toimijana 0,4 prosentin globaaliin parhaimmistoon.

Aalto Executive MBA -ohjelman kansainvälinen sijoitus oli 76. - peräti seitsemän sijaa edellisvuotta parempi. Maailmassa on jopa yli 3 000 EMBA-ohjelmaa, joista Financial Timesin vertailu julkaistaan vain sadan parhaan osalta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Pekka Mattila
valtiot. tri, toimitusjohtaja, professori (Professor of Practice)
911±¬ÁÏÍø Executive Education Oy
Puh.: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi

911±¬ÁÏÍø Executive Education Oy
 
911±¬ÁÏÍø Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. 911±¬ÁÏÍø Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,4 prosentin parhaimmistoon.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.