Aalto Magazinen teemana globaali liiketoiminta
Lehden Avauksia-palstalla Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman toteaa, että menestyäkseen työelämässä valmistuvilla on oltava oman alansa syvän tietämyksen lisäksi myös kokemusta ja oppia kansainvälisessä ympäristössä toimimisesta.
Pääartikkeli esittelee, miten käytäntö ja yritysten todellisuus voidaan yhdistää tiiviisti opintoihin. Esimerkkinä on kansainvälinen CEMS-koulutusohjelma, josta kertoo muiden muassa ohjelman alumni, Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.
Oho-tarinassa Executive in Residence Bruce Oreck kertoo, miten päätyi Alaskan vuorenhuipun sijasta Grand Canyonin pohjalle – ja uransa alkuun.
Kuka-palstan alumnihaastattelussa startup-yrittäjä, konsultti Tiina Zilliacus kehottaa yrittäjiksi aikovia pitämään monta rautaa tulessa: vain yhteen asiaan keskittyminen on riski.
Kolumnissa toimittaja, yrittäjä Paula Salovaara pohtii työelämän muutosta ja ammattien välisten rajojen hälvenemistä.
Kuvareportaasi ³§¾±±ð±ô±ôä avaa jännittävän näkymän Nevadan autiomaassa järjestettyyn Burning Man -festivaaliin. Kymmenkunta aaltolaista osallistui spektaakkeliin Aalto on Fire -projektissa ja oli tiettävästi ensimmäinen yliopistotaustainen tiimi tapahtuman historiassa.
911±¬ÁÏÍø Magazine on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehti on luettavissa , ja artikkeleiden englanninkielisiä käännöksiä on osoitteessa .
Lue lisää uutisia
Prototyping and Validation Grant: VeinOptima
Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä
Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki
Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.