Aalto koordinoi kolmea uutta STN-konsortiota
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) päätti 19.6. 2019 myöntää neljässä ohjelmassa noin 51 miljoonaa euroa kahdelletoista konsortiolle eli hankekokonaisuudelle. Aalto-yliopisto koordinoi kolmea konsortiota, joiden johtajat ovat professorit Minna Halme, Seppo Junnila ja Jukka Seppälä. Lisäksi Aalto on mukana seitsemässä osahankkeessa, joissa vastuullisina johtajina ovat Mikko Jalas, Sari Kujala, Annamari Vänskä, Kirsi Niinimäki, Herbert Sixta, Julia Lohmann ja Monika Österberg.
Ohjelmat, joihin jokaiseen valittiin kolme konsortiota, ovat:
- Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä (IMPRES)
- Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet (STEER)
- Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT) ja
- Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää (FOOD).
Valituissa hankkeissa korostui pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Kaikki ohjelmat ovat uusia ja toimivat vuoteen 2025 saakka.
(> aka.fi)
Lue lisää uutisia
Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys
Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa
Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.
Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.