Aalto ja EU:n Joint Research Centre laajempaan yhteistyöhön
Aalto-yliopisto ja Euroopan komission tutkimuspalveluyksikkö Joint Research Centre JRC ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen yhteistyönsä syventämisestä. Sopimuksen allekirjoittivat Aalto-yliopiston provosti Ilkka Niemelä ja JRC:n pääjohtaja Vladimír Šucha 26.4. Espoossa.
۳ٱٲö liittyy alueellisiin innovaatioeko-systeemeihin ja yrittäjyyteen sekä molempien osapuolten yhteisiin tutkimusintresseihin, kuten edelläkäyvät energiaratkaisut, luonnonvarojen kestävä käyttö, biomateriaalit, tekstitiedon louhinta ja muu tiedonlouhinta, kyberturvallisuus, kvanttiteknologiat, langaton tiedonsiirto, 5G-verkot ja kaupunkikehitys.
Aalto-yliopiston professorit Tuomas Aura, Samuel Kaski, Hele Savin, Monica Österberg, Riku Jäntti ja dosentti Mikko Möttönen esittelivät pääjohtaja Vladimír Šuchalle tutkimushankkeitaan.
Kuvassa provosti Ilkka Niemelä (vas.) ja pääjohtaja Vladimír Šucha. Kuva Mikko Raskinen.
"Kun on fiksuja ihmisiä ja tekee oikeita asioita, voi todella saada aikaan muutoksia. Aalto-yliopisto on tehnyt mittavan kulttuurimuutoksen ja saavuttanut erinomaisia tuloksia", sanoi Vladimír Šucha.
Raportti: Aalto on innostava innovaatiotoiminnan organisoija
JRC on julkaissut , jossa analysoidaan Aalto-yliopiston ja Espoon innovaatioekosysteemeitä ja niiden menestystekijöitä. Julkaisussa JRC arvioi, että Aalto-yliopisto on alueen innovaatioekosysteemin organisoija, joka innostaa muita toimijoita yhteistyöhön. Raportissa myös tunnistetaan Aallon monitieteinen ajattelu yhdeksi ekosysteemin menestystekijäksi.
JRC:n raportti tarjoaa tietoa EU:n alueellisia innovaatioekosysteemejä ja yrittäjyysyliopistoja tukevaan päätöksentekoon.
Lue lisää:
(ec.europa.eu)
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.