911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-2-satelliitti laukaistaan avaruuteen tänään

Laukaisu tapahtuu Floridasta Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Suomen aikaan illalla.
aalto_2_avaruudessa_missionlogot_www_fi_fi.jpg

Historiallinen hetki on koittanut: Aalto-2-satelliitin laukaisu on tänään tiistaina 18. huhtikuuta. Asia on vahvistettu Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta. Lisätietoa sekä .

Aalto-2-satelliitti laukaistaan Floridasta Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Suomen aikaan kello 18.11–18.41 välisenä aikana. Laukaisumahdollisuuksia on viisi seitsemän ja puolen minuutin välein.

Aalto-yliopistossa opiskelijavoimin suunniteltu ja rakennettu Aalto-2-satelliitti matkaa avaruuteen Atlas 5 -kantoraketilla, jonka nokkaan on asennettu Cygnus-rahtialus. Rahtialuksen sisällä on muun muassa Aalto-2. Cygnus-rahtialus telakoituu Maata kiertävälle Kansainväliselle avaruusasemalle noin kolmen päivän kuluttua laukaisusta. Pitkän odotuksen jälkeen Aalto-2 ehtii siis avaruuteen ennen Aalto-1-satelliittia, mutta astronautit vapauttavat Aalto-2-satelliitin ja muut rahtina saapuneet piensatelliitit kiertoradalle Kansainväliseltä avaruusasemalta vasta noin kuukauden kuluessa.

Aalto-2 osallistuu kansainväliseen QB50-missioon, jonka tarkoituksena on tuottaa ensimmäistä kertaa kattava malli Maan ilmakehän ja avaruuden välisen rajakerroksen termosfäärin ominaisuuksista. Missioon osallistuu kymmeniä eri puolilla maailmaa rakennettuja satelliitteja. Koska Aalto-2 on osa suurempaa kokonaisuutta, se rekisteröidään Belgiaan lupakäytäntöjen helpottamiseksi muiden projektiin osallistuvien satelliittien tapaan.

Laukaisua seurataan Otaniemessä kello 16.00 alkaen. Muutokset ovat edelleen mahdollisia, sillä laukaisu voi siirtyä esimerkiksi huonon säätilanteen takia.

Median tiedustelut:
viestintäasiantuntija Niina Nevamäki
niina.nevamaki@aalto.fi
puh 050 463 0150

tiedottaja Minna Hölttä
minna.holtta@aalto.fi
puh  050 5396 229

(Facebook)

(spacecraft.aalto.fi)
 

QB50 project has received funding from TEKES and the European Union’s Seventh Framework Programme for Research and Technological Development under grant agreement no [284427]. This publication reflects the views only of the authors, and the European Union cannot be held responsible for any use which maybe made of the information contained therein.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
Kyltti lukee 'Made in 911±¬ÁÏÍø' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.