911

Uutiset

Aallon opiskelijat palkittiin kansainvälisessä C4Bi-kilpailussa

Kilpailussa hyödynnettiin uutta Creativity Audit -työkalua, jolla yritysten luovuus vertautuu huippuravintolan menetelmiin.
Team Barsinkiin kuuluivat Leo Josephy, Matti Karjalainen ja Harri Konola Aalto-yliopistosta sekä Rei Kondo, Chris Theis ja Pablo Angoso ESADEsta. Kuva: ESADE

Aallon ja ESADE-yliopiston opiskelijoiden yhteistiimi, Team Barsinki, vei voiton C4Bi-innovaatiokilpailussa Barcelonassa 18. marraskuuta. Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui opiskelijoita ESADEsta, UC Berkeleysta, Copenhagen Business Schoolista ja Aalto-yliopistosta.

Yli 60 osallistujan joukosta finaaliin karsiutuneen tiimin tehtävänä oli ideoida uutta liiketoimintaa teknologiayritys HP:lle Creativity Audit -työkalun avulla.

”Tiimimme ehdotus sisälsi konkreettisia kehitysideoita HP:n strategiaan. Esimerkiksi luovan prosessin roolia voisi vakinaistaa, työntekijöiden vapautta hyödyntää paremmin ja lisätä asiakaskokemukseen palautteenantoa”, kertovat kilpailuun osallistuneet Leo Josephy ja Harri Konola.

Valintaperusteena voittoon oli tiimin ideoiden laatu, tiimityön tehokkuus ja sujuvuus sekä itse idean esittäminen. 

Huippukokki menetelmän taustalla

Ferran Adriàn elBulliFoundation osallistui kilpailun järjestämiseen yhdessä ESADE-yliopiston kanssa. Kuva: ESADE

Kilpailun raatiin kuului Creativity Auditin kehittäjä, huippukokki Ferran Adrià. Työkalun ideana on hyödyntää yritysten toiminnassa gastronomian prosesseja, joilla esimerkiksi uusien ruokalajien jatkuva kehittäminen on mahdollista.

”Monesti business-ajattelu lähtee tehokkuudesta, mutta miksei yritystoiminnassa voisi olla yhtä paljon kyse luovuudesta”, sanoo Harri Konola.

"Prosesseja optimoimalla ja tehokkuutta lisäämällä voidaan saavuttaa vain marginaalisesti laskeva taloudellinen hyöty. Kuitenkin ainoastaan todellisilla disruptiivisilla innovaatioilla voidaan nousta markkinajohtajan asemaan", komppaa kolmas tiimiläinen Matti Karjalainen.

Kilpailusta saadun tunnustuksen lisäksi tiimille jäi käteen mielenkiintoinen oppimiskokemus sekä uusia verkostoja ja tiimikavereita eri puolilta maailmaa.

”Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kokemus - yksi parhaista koko opiskelun aikana”, tiimiläiset toteavat.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.