911

Uutiset

5G Hack the Mall kesäkurssin ilmoittautuminen avoinna

Aalto-yliopiston 5G-kesäkoulu järjestetään viime vuoden tapaan verkkokoulutuksena 6.–17.6.2022.
Backed by 5G online event
Kuva: Aalto-yliopisto / Laura Puusola

Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselta koordinoidaan kesällä kansainvälistä kesäkurssia, jolla opiskelijat etsivät käyttötarkoituksia 5G-teknologialle. 5G Hack the Mall on avoin verkkokurssi, jolla opiskelijat kehittävät ideoitaan 5G-pohjaisille tuotteille ja palveluille yhdessä useiden yrityskumppanien kanssa.

Tänäkin vuonna suomalaisten ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lisäksi mukaan intensiiviselle kurssille pääsee myös lukiolaisia ja aikuisopiskelijoita.
Opiskelijoilta ei vaadita aikaisempaa tietämystä 5G-teknologiasta. Kurssille haetaan opiskelijoita kaikilta aloilta, sillä 5G-teknologia on keskeisessä roolissa uudenlaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä esimerkiksi koulutukseen, terveydenhoitoon, teollisuuteen ja palveluihin tai luoville aloille.

Ilmoittaudu mukaan heti

Ilmoittautuminen kurssille on nyt avoinna ja päättyy toukokuun 27. päivä. Paikkoja on rajoitetusti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Aallon opiskelijat ilmoittautuvat kurssille .

Muut suomalaiset korkeakouluopiskelijat sekä lukiolaiset ja aikuisopiskelijat voivat tutustua kurssiin ja ilmoittautua mukaan suomalaisten tekniikan alan yliopistojen verkoston eli Fitechin kautta. .

“5G-ratkaisut ovat keskeisessä roolissa, kun yritykset etsivät ratkaisuja digitalisoituvan maailman haasteisiin. On ilo nähdä, että yrityskumppanimme ovat innolla mukana ja aikovat tuoda kesäkurssilaisille loistavia haasteita ratkaistavaksi. Kesäkurssilla tulee olemaan myös paljon yritysten henkilökunnalle ja muille alasta kiinnostuneille oheisohjelmaa, jotka tarkentuvat myöhemmin”, professori ja tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen johtaja Riku Jäntti kertoo.

Lisätietoa kurssista ja ilmoittautumisesta:

Mika Nupponen
mika.nupponen@aalto.fi

5G Hack the Mall -kesäkoulu ja sen rinnakkaistapahtuma Backed by 5G toivat yhteen tuhansia 5G-teknologiasta ja sen soveltamisesta kiinnostuneita ihmisiä

Syksyllä käynnistetään lukuisia uusia 5G-teknologian soveltamisprojekteja.

Lue lisää
Backed by 5G online event
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.