911

Lahjoita tulevaisuus

Vahva sijoitus tekoälyyn

Julkinen ja yksityinen rahoitus yhdistyvät ELLIS-instituutissa, jossa kehitetään tekoälyn tulevaisuuden ratkaisuja.
Neljä bisnespukuista henkilöä pitelee värikkäitä nauhoja sisätapahtumassa.
Rehtori Ilkka Niemelä, ELLIS-instituutin johtaja Samuel Kaski, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ja Åbo Akademin vararehtori Reko Leino leikkaamassa instituutin avajaisnauhaa. Kuva: Matti Ahlgren

Aalto-yliopiston koordinoima Suomen ELLIS-instituutti on osa eurooppalaista tekoälyn huippututkimuksen verkostoa. Alkuvuodesta 2025 toimintansa aloittanut instituutti keskittyy erityisesti koneoppimisen perustutkimukseen – alaan, joka muokkaa laajasti tieteen ja yhteiskunnan kehitystä.

ELLIS (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems) kokoaa yhteen tutkijoita, yliopistoja ja yrityksiä kehittämään tekoälyn uusia perusteita. Suomessa instituutti on kaikkien yliopistojen yhteinen aloite, jonka tavoitteena on vauhdittaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä parantaa ihmisten ja koneiden välistä yhteistyötä.

Perustutkimuksesta vaikuttavuutta

ELLIS-instituutissa rakennetaan uusia teoreettisia ja matemaattisia perusteita, jotka tekevät koneoppimisesta entistä luotettavampaa ja sovellettavampaa. Tutkimuksen vaikutukset ulottuvat pitkälle: uudet menetelmät tukevat tieteen edistystä, synnyttävät uusia osaamisalueita ja tarjoavat yrityksille mahdollisuuksia kehittää innovaatioita. ۳ٱ𾱲ٲö yritysten kanssa ja huipputason laskentaresurssit, kuten LUMI-supertietokone, tekevät Suomesta myös houkuttelevan kohteen alan huippuosaajille.

Peter Sarlin istuu ja katsoo suoraan kameraan.
Peter Sarlin. Kuva: Elina Simonen

Lahjoitukset mahdollistavat kasvun

ELLIS-instituutin perustaminen on esimerkki julkisen ja yksityisen rahoituksen yhteistyöstä. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee hanketta 40 miljoonalla eurolla, ja yksityiset lahjoitukset mahdollistavat erityisesti uusien professuurien perustamiseen. Peter Sarlinin perustaman Foundation PS -säätiön 10 miljoonan euron lahjoitus mahdollistaa huipputason tutkijoiden rekrytoinnin Suomeen.

Lahjoitukset myös lisäävät Suomen vetovoimaa kansainvälisessä tekoälykilpailussa. ”Toimintamme on käynnistynyt vauhdilla, ja ensimmäiset rekrytoinnit on tehty. Tekoälyn hyötyjen leviäminen laajasti yrityksille ja koko yhteiskuntaan vaatii juuri näitä osaajia ja terävintä tutkimusta”, sanoo instituutin johtaja, professori Samuel Kaski. ”Vaikutusten skaalaaminen edellyttää myös merkittäviä yksityisiä sijoituksia, ja tässä Peter Sarlin toimii visionäärisenä esimerkkinä nykyisille ja tuleville kumppaneillemme.”

Suomen ELLIS-instituutti

Suomen ELLIS-instituutti on merkittävä tutkimuskeskittymä European Laboratory for Learning and Intelligent Systems-verkostossa, joka edustaa eurooppalaista tekoälyn ja koneoppimisen huippututkimusta.

ELLIS Institute Finlandin logo, yläpuolella raidallinen Euroopan kartta ja alla moniväriset kirjaimet 'ellis'.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu