Professori Mikael Rinne: Kallion murtumien syntymistä ja sijaintia on vaikea ennustaa tarkasti
Mikael Rinne
Mikael Rinne nimitettiin vakituiseen associate professor -tehtävään rakennustekniikan laitokselle 1.6.2019. Professuurin ala on kalliomekaniikka. Rinne on työskennellyt määräaikaisissa professorin tehtävissä Teknillisessä korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa jo vuodesta 2008 lähtien.
Ennen akateemista uraansa Rinne työskenteli kahden vuosikymmenen ajan konsulttitoimistoissa Suomessa ja Ruotsissa. Konsulttitehtävät käsittelivät pääosin tunnelihankkeita sekä käytetyn ydinpolttoaineen varastointiin liittyvää tutkimusta. Jatko-opinnoissaan Rinne mallinsi kallion murtumien etenemistä ydinjätteen loppusijoitusreikien läheisyydessä. Hänen nykyiset tutkimusaiheensa käsittelevät kalliomurtumien mekaniikkaa ja sen sovelluksia kalliomekaniikan ja kaivostoiminnan alueilla.
Hän on ohjannut tai ollut mukana ohjaamassa yli sataa diplomityötä ja viittä väitöskirjaa alusta loppuun saakka. Hän on julkaissut yli 30 vertaisarvioitua artikkelia ja 40 konferenssijulkaisua. Hän on myös yksi maineikkaan Modelling Rock Fracturing Processes -kirjan 1. ja 2. painoksen kirjoittajista ja toimittajista.
Hän on kansainvälisen EMMEP-European Mining Course -ohjelman johtaja Aalto-yliopistossa.
Rinne on suorittanut tekniikan lisensiaatin tutkinnon KTH:ssa Tukholmassa vuonna 2001 ja tekniikan tohtorin tutkinnon kalliomekaniikan alalla Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2008.
Uudet vakinaistetut professorit esittäytyvät
Lyhyillä yleistajuisilla videoilla vakinaistetut professorit esittelevät omaa alaansa ja tutkimustaan.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.