911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 331 uutta opiskelijaa

Hakemuksia saatiin kaikkiaan 111 maasta.
Kaksi henkilöä opiskelemassa.
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Aalto-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika päättyi 4. tammikuuta, ja valinnan tulokset on julkaistu 22. maaliskuuta. Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1331 uutta opiskelijaa. 

Maisteriohjelmiin hakijoista noin 30 prosentilla oli suomalainen korkeakoulututkinto. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla hakeneita oli aiempien vuosien tapaan eniten Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Isosta-Britanniasta ja Iranista. Hakijoista 58 % on suorittanut korkeakoulututkinnon EU/ETA-alueen ulkopuolella. Hakemuksia saapui kaikkiaan 111 eri maasta. 

Kauppatieteiden alalla suosituimpia hakukohteita olivat Management and international business ja Yritysjuridiikka. Taiteiden alalla suosituimmat hakukohteet olivat Collaborative and industrial design ja Creative sustainability. Tekniikan alalla suosituimmiksi hakukohteiksi nousivat Machine learning, data science and artificial intelligence ja Computer science. 

Tämä haku ei sisältänyt Aalto-yliopiston omista kandidaattiohjelmista maisteritasolle siirtyviä opiskelijoita. Kansainvälisten yhteistutkinto-ohjelmien hakijamäärät eivät sisälly näihin lukuihin. 

Onnittelut kaikille valituille ja nähdään ensi syksynä! 

Lue lisää: 

Tilastoja hakemisesta 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.