911

Uutiset

Harjoittelu on hyvä väylä työllistymiseen myös ulkomaalaisille opiskelijoille

Osaaminen, halu oppia uutta ja oikea asenne ratkaisevat rekrytointipäätöksiä tehtäessä.
Oguzhan Gencoglu, Head of Data Science (vas.), Hung Ta, CTO, Timo Heikkinen, CEO, ja Quan Nguyen Minh, Data Scientist

”Harjoittelijan palkkaaminen on erinomainen tapa sekä yritykselle että työntekijälle tutustua puolin ja toisin. Etenkin startup-yritykselle harjoittelijan palkkaaminen on erittäin hyvä tapa löytää uusia lahjakkuuksia tiimiin. Ja kuten aina uutta työntekijää palkattaessa yrityksen tulee huolehtia harjoittelijan hyvästä perehdyttämisestä”, kertoo erityisasiantuntija Tanja Makkonen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluista.

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut tukee ulkomaalaisten perustutkinto-opiskelijoiden harjoittelua alle 50 henkeä työllistävissä mikro- ja pienyrityksissä sekä voittoa tavoittelemattomissa yhteisöissä Suomessa. Top Data Science Oy on yksi tuetun korkeakouluharjoittelun kautta palkannut yritys. Sen toimitusjohtaja Timo Heikkinen työllisti vietnamilaisen Quan Nguyen Minhin ensin harjoittelijaksi ja sittemmin vakituiseksi työntekijäksi.

Heikkisen mukaan harjoittelu ja käytännön asiat Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluiden kanssa sujuivat erittäin hyvin. Rekrytointiprosessiin liittyvät dokumentit ja ohjeet olivat selkeitä. Parasta oli motivoitunut harjoittelija, joka oli innostunut oppimaan analytiikkaa ja kehittymään yhdessä tiimimme kanssa. Harjoittelijan rekrytointipäätös vakituiseksi työntekijäksi oli helppo tehdä harjoittelujakson lopulla.

”Löysin harjoittelupaikan verkostojeni kautta”

Quan Nguyen Minh löysi harjoittelupaikan verkostojensa kautta.
”Yhtenä päivänä kaverini pyysi minua lounaalle ja vinkkasi minulle Top Data Sciencesta, jonka tiesi etsivän harjoittelijaa. Otin yritykseen yhteyttä, sain kutsun haastatteluun, jossa tein myös koodaustehtävän, ja tulin valituksi analyytikon tehtävään. Onneksi näin, koska harjoittelu ylitti kaikki odotukseni. Olen todella kiinnostunut algoritmeista ja koodaamisesta, joihin työtehtäväni painottuivat. Pidin myös siitä, että yrityksessä ei ollut hierarkiaa ja sain hyvin apua ja tukea työhöni sekä esimieheltäni että työkavereiltani”, Minh kertoo.

”Top Data Sciencen tiimi on alusta alkaen ollut monikulttuurinen, sillä perustajakolmikossa on suomalainen, vietnamilainen ja turkkilainen henkilö. Monikulttuurisuus tuo työympäristöön ja yrityskulttuuriin mukavan lisän ja on olennainen osa yrityksemme tarinaa ja erottautumistekijä moniin muihin yrityksiin verrattuna. Erinomainen osaaminen, halu oppia uutta ja oikea asenne ovat ratkaisevia tekijöitä kansallisuudesta riippumatta. Olemme avoimia ja toivotamme lisää kansallisuuksia tervetulleeksi tiimiimme”, Timo Heikkinen kertoo.

äپٴDz:
Erityisasiantuntija Tanja Makkonen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut
tanja.makkonen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.